Miehitysjoukkojen panssarivaunut vyöryivät Bagdadiin huhtikuussa 2003. Irakilaistoimittaja Hussein Al-Maadidi suri kotimaansa miehitystä, mutta alkoi sitten työskennellä vimmatusti: irakilaisten ääni oli saatava kuuluviin mediassa, oli työ kuinka vaarallista tahansa.

Kaikki muuttui 16. marraskuuta 2003. Al-Maadidi oli lähdössä työmatkalle NBC News -televisiokanavan leivissä. Bagdadin vihreällä vyöhykkeellä amerikkalaissotilaat ottivat hänet kiinni ja veivät kohti tuntematonta.

Siitä alkoi Hussein Al-Maadidin matka läpi amerikkalaisjoukkojen vankiloiden. Kahdensadan vuoden tuomio ilman oikeudenkäyntiä oli vain esimakua siitä, millainen olisi matka pimeyden ytimeen. -Bagdadin pidätyskeskukset ja Abu Ghraibin vankila ovat tuttuja uutisista, mutta Al-Maadidi kuvaa, millaista oli elää keskellä ihmisoikeusloukkauksia ja järjetöntä väkivaltaa.

Abu Ghraibin selliosaston jälkeen siirto rakennuksen ulkopuolella oleville jättileireille tuntui jopa parannukselta. Oppiarvot ja tittelit katosivat, kun jäätävänä yönä oli jaettava yhteinen huopa. Oikean nimen korvasi vankileirissä saatu kutsumanimi, ja suurin ilo syntyi limsatölkissä keitetystä teestä, jonka jakoi neljäkymmentä ihmistä.

Kun vapaus vuoden päästä koitti, amerikkalaisjoukot vaativat vankeja allekirjoittamaan paperin, jossa nämä luopuivat oikeudesta haastaa Yhdysvaltain hallitus oikeuteen. Al-Maadidi laskeutui bussista vapaana miehenä, mutta hänen ulkonäkönsä oli niin muuttunut, että edes hänen hyvä ystävänsä ei tunnistanut häntä.