Koulupäivän jälkeen, kun oppilaat ovat jo lähteneet kotiin, löydän työpöydältäni oppilaani sydänpiirustuksen ja pienen viestin, jossa lukee: maailman paras ope. Liikutun viestistä. Se saa aikaan sydämessäni lämpimän helähdyksen! Olen onnistunut jossain.” Aikoinaan 19-vuotiaana suoraan lukiosta luokanopettajankoulutukseen jatkanut oululainen Merja Männikkö katsoo lempein silmin lähes 30-vuotisen työhistoriansa sattumuksia ja pohtii 40-vuotiaana alkanutta kiperää etsintävaihettaan työelämässä. Työnsä voi löytää aina uudelleen! Nyt Männikkö haluaa nauttia työnsä hedelmistä ja selittää työskentelynsä kohtaamisen taiteena. Kirjassaan hän jakaa kokemustietoa merkityksellisestä työelämästä ja painottaa koulun erityistä tehtävää tämän päivän yhteiskunnassamme: vahvistaa sydämen sivistystä, yhdenvertaisuutta ja erilaisuuden ymmärrystä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.