Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Lauantain sielumessu : Frieda Klein

13 vuotta vankimielisairaalassa – syyttömänä?

Lauantaina korjataan menneisyyden vääryydet, ellei se ole peruuttamattomasti myöhäistä.

Kolmetoista vuotta sitten nuori Hannah Docherty pidätettiin perheensä murhasta ja tuomittiin pikaisten tutkimusten jälkeen vankimielisairaalaan. Kun psykoterapeutti Frieda Kleinia pyydetään tutkimaan Hannahia, hän suostuu vastentahtoisesti. Tavatessaan naisen ensimmäistä kertaa Frieda järkyttyy: Hannah on huonossa kunnossa, vanhentunut ennen aikojaan – ja saattaa kaiken lisäksi olla syytön.

Kun Frieda paneutuu Hannahin tapaukseen istunnoissaan, hän ymmärtää, että todellinen syyllinen on valmis tekemään mitä tahansa, jotta ei paljastuisi.

Nicci Frenchin Frieda Klein -sarjassa unettomuudesta kärsivä psykoterapeutti pureutuu potilaidensa mielten synkimpiin sopukoihin ratkaistakseen rikoksia yhdessä Lontoon poliisin kanssa. Hän joutuu kohtaamaan kerta toisensa jälkeen pahimmat pelkonsa jahdatessaan murhaajia ja muita rikollisia.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Lauantain sielumessu : Frieda Klein

French, Nicci; Salokangas, Raimo; Kudjoi, Karoliina; Jääskeläinen, Jussi

Tulen aika : Hautalehto

Rönnbacka, Christian; Jääskeläinen, Jussi; Kaksonen, Kristiina

Murheellinen maanantai : Frieda Klein

French, Nicci; Salokangas, Raimo; Kudjoi, Karoliina; Jääskeläinen, Jussi

Murheellinen maanantai : Frieda Klein

French, Nicci; Salokangas, Raimo; Jääskeläinen, Jussi

Hautakivet sydämessä

Rankin, Ian; Rekiaro, Ilkka; Jääskeläinen, Jussi; Hanttu, Petri