Jatkosodassa taisteli Suomen armeijassa noin 2500 virolaista vapaaehtoista, joita on kutsuttu Suomen-pojiksi. He halusivat auttaa meitä ja kouluttautua Viron vapauttamisen ydinjoukoksi. Heistä 174 sai upseerikoulutuksen ja Suomen armeijan vänrikin arvon. Noin 2000 heistä palasi 1944 kotimaahansa, jossa saksalaiset vallanpitäjät ottivat heidät tylysti vastaan. Puna-armeijan vallattua uudelleen Viron Suomen-poikia tuomittiin 10–15 vuodeksi pakkotyöhön kaukaisimman Siperian kultakaivoksiin. Yksi heistä oli 18-vuotias vänrikki Hans Alviste. Hän joutui tovereineen kamppailemaan elämästään epäinhimillisissä oloissa nälkää, sairauksia, uuvuttavaa työtä, järjestelmän raakuutta ja rikollisia vastaan. Vain ani harvat heistä palasivat ja vielä harvemmat saivat nähdä Viron uudelleen itsenäistymisen. Selviytyminen vaati poikkeuksellisen lujaa fyysistä ja psyykkistä kuntoa, neuvokkuutta ja onnea. Hans Alvistella oli näitä kaikkia. Kaukana käynyt ja paljon kokenut mies tuntee suurta onnea siitä, että on saanut rakentaa uuden kodin lapsuutensa autioituneelle pihamaalle ja saa viimeisen levon Siperian routaisten joukkohautojen sijaan itsenäisen isänmaansa mullassa. Hans Alvisten kertomus todistaa myös, miltä kaikelta me suomalaiset olemme pelastuneet taistelujemme ja niissä saavutettujen torjuntavoittojen ansiosta.