Las Vegas, yö. Neonvalojen värittämä taivas, välke, liike. Pilvenpiirtäjähotelli, sen dinner-katsomo; naisten mekot, joiden paljetit toistavat taivaan jalokivivälkettä, ampiaispesäkampaukset, samppanjacoolerit pöydillä, kokaiinin tuoma kiihko. Yleisö katsoo lavalle, jossa seisoo valkoisiin haalareihin puettu mies, maailman kuvatuin mies, Elvis Presley. On vuosi 1970, yksi Elviksen parhaista vuosista. Hän on komea; karate ja ratsastaminen näkyvät hänen hoikassa vartalossaan. Hänellä on valkoinen ”jumpsuit”, haalariasu, jonka ko-risteena on ketjuja ja piiskavyö. Hän laulaa yleisön hurmioon, miehetkin. Joskus suudelmia kärkkyvät naiset saavat haluamansa. Myöhemmin haalarit muuttuvat ylellisimmiksi: on jalokiviä, puolijalokiviä, raskaita kultavöitä, kuninkaan viitta. Siitä alkaa countdown. Voiko Elviksestä enää kirjoittaa, kun hänestä on kerrottu jo kaikki? Leena Leskinen on ainoana suomalaisena naisena kirjoittanut tuosta legendasta rohkean ja rehellisen teoksen Tunnit Elviksen kanssa. Hän on kirjassa esseistinä, kertojana ja yhtenä henkilöistä. Elviksen myyttisen elämän ”rags to richies” - ryysyistä rikkauksiin, tuntevat monet, mutta kuka Elvis on, mikä on hänen lumovoimansa? Kuoltuaankin hän tienaa yhtä paljon kuin eläessään. Polkuna tämän ”totta”-aineiston välissä puikkelehtivat fiktiiviset kertomukset, joiden kokija on nuori Elisa. Hän pystyy katsomaan Elvistä uusin silmin, koska kuningas on hänelle tuntematon - vain ihminen.