"En näe sinua enää koskaan, mutta sitä minä en vielä tiedä. Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni. Sinä olet väsyneen näköinen ja kalpea mutta kaunis kuten aina, kävelet vierelläni, hyvin lähellä, melkein kiinni minussa."

Eräänä joulukuisena keskiviikkona kaksi rikospoliisia soittaa Anna-Leena Härkösen ovikelloa. "Oletteko Kirsti Härkösen sisar? Meillä on ikäviä uutisia." Kirjailijan sisar on tehnyt itsemurhan. Tutkijana ja toimittajana työskennellyt Kirsti oli kärsinyt masennuksesta, sikäli uutinen ei tule täytenä yllätyksenä. Lopullisuudessaan se kuitenkin tyrmää, lamauttaa. Ja syyllistää. Kysymykset eivät jätä rauhaan, niihin ei ole vastauksia. Toisaalta on pakko toimia, ajatella hautajaisia, tyhjentää Kirstin asunto, huolehtia kaikesta. Pitää jatkaa omaa elämäänsä, pysyä järjissään, muistaa läheisiään. Ja pitää yrittää käsitellä tapahtunutta. Suostua siihen että kaikkea ei ymmärrä, ei kerralla, ei ehkä koskaan.