Olin kolmevuotias äitini kuollessa tapaturmaisesti. En koskaan oppinut tuntemaan tuota äkisti tästä maailmasta pois temmattua, nuorta naista. Äidin kuolemaan liittyi niin suurta surua ja tuskaa, että hänestä vaiettiin. Minulle hän on aina ollut vain kaunis valokuva piirongin päällä ja hautakumpu muiden rakkaideni kanssa. Yllättäen kesällä 2021 sain käsiini äitini kirjoittaman paksun kirjenipun nuoruuden rakastetulleen ja kihlatulleen sotarintamalle. Noissa kirjeissä puhui äitini Kyllikin ääni niin voimakkaasti, että vihdoin vasta elämäni illassa opin tuntemaan nuorena kuollutta äitiäni. Millainen tuo nuori tyttö oli ollut toiveissaan, rakkaudessaan, surussaan ja koettelemuksissaan, millaista oli ollut nuoren maalaistalon tytön elämä kotirintamalla – jalat savessa pää pilvissä? Nyt vihdoin tiedän, millaisen äidin menetin. Tämä koskettava tarina puhuttelee erityisellä tavalla tämän päivän ihmistä sodan kylväessä taas tuhoa ja tuskaa Euroopassa, kuten se teki äitinikin nuoruudessa.