Runoilija Merja Anneli Vileniuksen runoteos puhuu varjoista ja valosta, tunteista ja tunnelmista, joiden parissa jokainen meistä painiskelee. Runot puhuttelevat ja kumoavat ennakkokäsityksiä rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Ne tulevat iholle ja raapivat pintaa, haluavat kurottautua syvemmälle.

"Minä malttamattomana kuuna, loisteena yön pimeyden, minä malttamattomana kuuna, loisteena yön eheyden, katson, katson, syvälle silmiisi, tunnen sinun pinnaltasi. Katson, katson syvälle silmiisi, tunnen, tunnen sinut keholtasi."