Julkiset teloitukset olivat aikanaan markkinahumulla ryyditettyä kansanhuvia. Vuonna 1953 Kyllikki Saaren hautajaisiin osallistui noin 25 000 ihmistä, ja tilaisuuden jälkeen kiinnostuneita kuljetettiin kuorma-autokyydillä murhatun suohaudalle. Kuolema ja rikokset ovat kiehtoneet ihmisiä kautta aikain, minkä myötä on syntynyt tosirikoskulttuuri, true crime, joka nykyisin täyttää televisio-ohjelmistot ja kirjahyllyt. Rikos ei vanhene iskee kyntensä true crimen vuosisataisiin juuriin ja lukuisiin muotoihin. Teos pureutuu ilmiön laajaan kirjoon murhakävelyistä podcasteihin ja elokuvista rikollisten omaelämäkertoihin. Se havainnollistaa, miten väkivallan lumo houkuttaa ja koukuttaa niin rikoskirjallisuudesta, tosi-tv:stä kuin historiastakin kiinnostuneita. True crimessa rikos ei vanhene. Arkipäiväiseksi viihteeksi estetisoiduilla tosirikoksilla on karmaiseva yhteys todellisuuteen. Mikä todellisissa rikostarinoissa kiehtoo? Missä menevät rikoskerronnan eettiset rajat? Teoksessa etsitään vastauksia sekä historiasta että nykypäivän ilmiöistä ja aihetta pohditaan muun muassa journalistien, rikollisten, poliisien ja uhrien näkökulmista.