“ Yhtäkkiä Tujunen vakavoitui, keskittyi, hänen olemuksensa ikään kun muuttui.  Hän keskeytti työnsä, pudotti surriraudan kädestään ja nousi seisomaan, aloitti hiljaa hyräillen, silmät suljettuina, sopivaa äänikorkeutta etsien, kunnes löysi etsimänsä...  vähitellen Tujusen ääni voimistui, tuo huilumainen, puhdas, kirkas tenori... vibrato – Ryhäsen kasvoille levisi haltioitunut ilme! Hän keinui hiljaa laulun rytmin mukaan... ääni voimistui yhä, Tujusen laulu täytti moninkertaisena formun ahtaan tilan, nousi hämmentävänä ylös syvyyksistä aurinkoiseen päivään.” Tässä kolmannessa jo kahdesta aikaisemmasta rikosromaanista tutuksi tullut eläkkeelle siirtyvä rikosylikomisario Lenni Makkonen selvittää pitkän uransa poikkeuksellisimman henkirikoksen. Sauli Uhlgren yllättää jälleen omintakeisella aihevalinnallaan.