Skip to main content
All libraries

Aino Sibelius (audiobook)

Aino Sibeliuksesta (1871-1969) puhutaan ja kirjoitetaan yleensä aina jonkun miehen kautta - useimmiten aviomiehensä Jean Sibeliuksen, mutta myös suomalaisen kulttuurin keskeisiin vaikuttajiin kuuluneiden veljiensä, kirjailija Arvid Järnefeltin, taidemaalari Eero Järnefeltin ja säveltäjä-kapellimestari Armas Järnefeltin. Hän esiintyy vaimona ja sisarena, mutta myös tunnettujen vanhempiensa Alexander ja Elisabeth Järnefeltin tyttärenä.

Aviomies Jean Sibelius kutsui Ainoa "tunteiden taiteilijaksi", mutta hänessä oli paljon muutakin lahjakkuutta. Hän tuli perheestä, jossa musiikki, kuvataiteet ja kirjallisuus olivat jokapäiväistä elämää. Ne vaikuttivat myös Ainoon, hän oli monipuolisesti lahjakas, mutta pätevä myös käytännön asioissa. Hänen puutarhansa Ainolassa tuotti perheelle kipeästi tarvittavaa ruokaa. Hän oli hyvä pianonsoittaja, hän teki käännöstöitä ja kirjoitti tarinoita. Paitsi miehensä musiikin ymmärtäjänä ja tämän sävellystyön tukijana, Aino Sibelius toimi viiden tyttärensä kotiopettajana.

Aino Sibeliuksesta on kirjoitettu lukuisia artikkeleita, jotka ovat muokanneet käsitystä säveltäjämestarin puolisosta eräänlaisena kansakunnan ihannevaimona. Sitäkin hän oli, mutta oli myös toisenlainen Aino. Hänen elämänsä näyttää olleen täynnä työtä, ja siihen sisältyi jatkuvaa huolta: lasten sairastelua, yhden tyttären varhainen kuolema, aviomiehen toistuvia, pitkiäkin, ulkomaanmatkoja ja mieltymystä "viftailuihin", pitkään myös pulaa rahasta. Ainon terveyskään ei ollut kovin vahva, hän kärsi paitsi hermoista myös reumasta. Silti hänen elämänkaarensa oli pitkä, ja siihen sisältyi vahvoja tunteita ja syvää rakkautta.

Available with these library cards


Halsua, Kannus, Kaustinen-Kaustby, Kokkola-Karleby, Lestijärvi, Toholampi
Anders-kirjastot.

Kimitoön-Kemiönsaari, Pargas-Parainen
Blanka-kirjastot.

Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Askola, Hanko-Hangö, Ingå-Inkoo, Lapinjärvi-Lappträsk, Loviisa-Lovisa, Myrskylä-Mörskom, Pornainen-Borgnäs, Porvoo-Borgå, Pukkila, Raseborg-Raasepori, Sipoo-Sibbo, Siuntio-Sjundeå
Helle-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kempele, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Reisjärvi, Ristijärvi, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tyrnävä, Utajärvi, Vaala, Ylivieska
Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa.

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Järvenpää-Träskända, Kerava-Kervo, Mäntsälä, Tuusula-Tusby
Kirkes-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Enontekiö-Enontekis, Inari-Enare, Kittilä, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Tornio-Torneå, Utsjoki, Ylitornio-Övertorneå
Lapin kirjasto.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Leppävirta
Leppävirta.

Aura, Koski TL, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä
Loisto-kirjastot.

Forssa, Humppila, Jokioinen-Jockis, Tammela, Ypäjä
Louna-kirjastot.

Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen-Jorois, Juva, Mikkeli-S:t Michel, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna-Nyslott, Varkaus
Lumme-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Eura, Eurajoki-Euraåminne, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki-Kumo, Merikarvia-Sastmola, Nakkila, Pomarkku-Påmark, Pori-Björneborg, Rauma-Raumo, Siikainen, Säkylä, Ulvila-Ulvsby
Satakirjastot.

Siilinjärvi
Siilinjärvi.

Somero
Somero.

Ilomantsi-Ilomants, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Valtimo
Vaara-kirjastot.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

Hattula, Hämeenlinna-Tavastehus, Janakkala
Vanamo-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

You may be interested in...

Aino Sibelius

Konttinen, Riitta; Manto, Erja

Punainen piru ja musta enkeli

Griffiths, Kaarina; Manto, Erja

Pohjantuuli - Menetyksiä

Koskenkylä, Pirkko; Manto, Erja

Pohjantuuli: Muutosten yö

Koskenkylä, Pirkko; Manto, Erja

Pohjantuuli - Salaisuuksia

Koskenkylä, Pirkko; Manto, Erja