Aavikkosutten veli

    Aavikkosutten veli / Juha Ruusuvuori, lukija Aku Laitinen (audiobook)

    Taitavaa psykologista jännitystä.

    Lapponia-sarjan toinen osa vie raa'an murhan jäljille Pohjois-Suomessa. Ruusuvuori kirjoittaa terävästi aikamme ääriliikkeistä.

    Raaka kaksoismurha järkyttää koko Kemiä - mutta erityisesti pastori Janne Dunderia, jonka vanhaa koulukaveria Matti Santa-ahoa epäillään verityön tekijäksi. Kun kadonnutta Mattia jäljittää koko kaupunki, Dunder palaa mielessään omiin kouluvuosiinsa. Löytyisikö niistä syy ystävän suistumiselle pahuuteen? Samaan aikaan kaupunkia ravistelee myös uusnatsijärjestö Thorin Vasara, jonka taustalla häärii yllättävän vaikutusvaltaisia tahoja. On syytä myös epäillä järjestön ottaneen tähtäimeensä valtakunnan tason poliitikon. Kun Dunder kietoutuu myös Thorin Vasaran verkkoon, apuun tarvitaan hänen ystäväänsä, lastenpsykiatri Saara Julinia. Pystyvätkö he edes yhdessä estämään horisontissa häämöttävät tragediat?

    Aavikkosutten veli on kirjailija Juha Ruusuvuoren ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren Lapponia-sarjan toinen teos, joka kiitetyn edeltäjänsä Yksi näistä pienimmistä (2017) tavoin painelee pohjoisen Suomen kipupisteitä jännitysromaanin keinoin.

    Dunder, Janne (fiktiivinen hahmo) Julin, Saara (fiktiivinen hahmo) murha etsintä epäillyt koulutoverit menneisyys lapsuus vanhempi-lapsisuhde äidit pojat (perheenjäsenet) rasismi viharikokset ääriliikkeet uusnatsismi papit lastenpsykiatrit kaupungit Kemi psykologinen jännityskirjallisuus rikoskirjallisuus psykologiset romaanit jatkokertomukset romaanit

    WSOY 1.edition
    FIN EISBN:9789510440261

    You may be interested in...