Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Pedagogisen johtajan kirja

Onko organisaatiossasi valtava määrä ideoita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet erinäisille muistilapuille tai kokousmuistiinpanojen marginaaleihin? Tämän kirjan avulla saat valjastettua näiden ideoiden piilevän voiman niin, että pedagoginen kehittäminen juurtuu innostavaksi toimintatavaksi. Pedagoginen johtaminen on vuorovaikutteista toimintaa, joka pyrkii tukemaan oppivan yhteisön kehittymistä ja hyvinvointia. Keskeistä on löytää yhteinen suunta ja luoda kehittämiselle sellainen ympäristö, joka ruokkii halua ja kykyä tehdä asioita paremmin joka päivä. Tällaista uudistumiskykyä tarvitaan kaikilla koulutuksen tasoilla: varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisen asteen koulutuksessa, korkeakoulutuksessa ja vapaassa sivistystyössä. Kirjassa esitellään neljästä osa-alueesta koostuva malli pedagogisen johtamisen kehittämiseen. Lukuisat harjoitukset auttavat mallin soveltamisessa käytäntöön sekä herättelevät pohtimaan uudistumisen kannalta keskeisiä kysymyksiä. Pienilläkin ideoilla voi olla suuri vaikutus - eiköhän päästetä ideat irti! FT Juha Jalkanen on työskennellyt yli kymmenen vuotta koulutuksen parissa erilaisissa opetus-, tutkimus-, kehittämis- ja johtotehtävissä. Hän on kiinnostunut pedagogiikan, asiantuntijuuden ja johtamisen kehittämisestä oppivissa yhteisöissä.

PS-kustannus 1. utgåva
FIN EISBN: 9789523700628

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Yksilö, kulttuuri, innovaatioympäristö

Sotarauta, Markku; Kosonen, Kati-Jasmin

Organisaatioteoriat

Harisalo, Risto

Organisaatioteoriat

Harisalo, Risto

Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus - Käsikirja käytännön työhön

Parrila, Sanna; Fonsén, Elina

Älykäs itsensä johtaminen: näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun

Sydänmaanlakka, Pentti