Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Hiki hirven tutkinnassa, kuuma karhun kainalossa

ttävä, tositapahtumiin pohjautuva teos hirven elämästä ja sen metsästyksestä. Kirjoittajan yli kuuden vuosikymmenen kokemus tärkeimmästä riistaeläimestämme on johdattanut hänet lukuisien seikkailujen ohella hirvien käyttäytymisen arvostetuksi asiantuntijaksi. Mukana on myös mielenkiintoinen kuvaus metsäpeurojen pyynnin varhaishistoriasta. Metsässä hirvien keskellä kasvanutta nuorukaista tarvitaan ensin hirviporukan koirapojaksi. Myöhemmin kovakuntoinen nuori mies joutuu myös selvittelemään hirvien haavoittumisia. Hänestä tulee kuolleen hirven metsästäjä. Metsästys muuttuu ympärivuotiseksi, kun hirvikolareiden määrä kasvaa jyrkästi. Pitkä kokemus hirvistä ja niiden käyttäytymisestä johdattaa kirjoittajan etologian asiantuntijaksi ja seikkailuihin Venäjän Karjalaan, Viroon ja Ruotsiin, Suomen Lappia unohtamatta. Kirjassa muistellaan myös pilke silmäkulmassa kirjoittajan kokemia kansainvälisiä edustusjahteja. Suurpetojakin kohdataan, mutta yllättävästä näkökulmasta. Vuosikymmenien aikana koettuihin tapahtumiin osuu hienoja metsästyspäiviä karjalankarhukoirien kanssa, mutta myös rankempia kokemuksia, joista kirjoittaja luovii yli huumorin ja toisinaan jopa ironian avulla. Kirjan kertomukset perustuvat tositapahtumiin. Yksityisyyden suojaamiseksi on muutettu nimiä, tapahtumien kulkua ja paikkatietoja. Adam Mykkänen (s. 1944) on eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousyrittäjä sekä freelancer-toimittaja. Mykkäsen aiempi hirviin keskittyvä teos Hirven turpaa ja poron kuuta julkaistiin 2018.

Myllylahti Oy 1. utgåva
FIN EISBN: 9789523562493

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Kadonneet eläimet

Koivisto, Aura; Vanas, Anu

Kadonneet eläimet

Koivisto, Aura

Kadonneet eläimet

Koivisto, Aura; Vanas, Anu

Vain koira kaverina

Erkki, Lahti

Kuinka puhua valasta : tutkimusmatka eläinten viestinnän tulevaisuuteen

Mustill, Tom