Lasse Pöystin painajainen oli aina samanlainen. Edessä oli teatteriesitys, jonka vuorosanoja Pöysti ei täysin muistanut. Hän ajatteli, että ehtisi vilkaista käsikirjoitusta ennen esitystä. Kävi kuitenkin niin, että käsikirjoituksen lukeminen estyi estymistään. Pöysti kiskottiin televisiohaastatteluun tai puvun sovitukseen - ja kello tikitti uhkaavalla tavalla.

Pallo maton alla on Pöystin kiinnostava katsaus taiteilijan mieleen ja kokemuksiin. Minkälaiset näyttämökokemukset ovat olleet kamalimpia? Miksi juuri Pariisi kiehtoi Pöystiä niin paljon? Ja miksi Pöysti näki aina samaa painajaista?