Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Diiva (äänikirja)

Spede Pasanen oli kiinnittänyt huomion vaaleaan kaunottareen. Ja kiinnitti hänet välittömästi Spedeshow'n naistähdeksi. Nainen oli Hannele Lauri, Suomen teatterikoulusta valmistunut Tampereen tyttö. Hannele Lauri ei viihdy taiteilijakuppiloissa miettimässä 'taiteen tilaa'. Mieluumin hän käy toreilla haistelemassa yrttien tuoksua tai vierailee Helvetin Enkeleiden kerhotiloissa. "Nyt haluan kertoa tarinani, niin kuin sen olen kokenut. Hetkittäin on tuntunut, että olen ryöminyt omissa luissani asti, niin syvälle itseeni olen asioita läpikäydessäni joutunut". Tässä teoksessa Lauri selvittää monenmoisia suhteitaan, aina vereslihalle asti. Hän pohtii omia epäonnistumisiaan, pelkojaan, kriisejään ja niiden tuomia oivalluksia. Hannelen liikkeellepaneva voima tuntuu kuitenkin olevan itsensä löytäminen ja rehellinen totuuden etsintä. Vaatimattomuus ei ole koskaan pukenut Hannele Lauria, mutta vastapainoksi avoimuus suorastaan hätkähdyttää. Hän paljastaa siinä salaisuutensa jopa häpeämättömän julkeasti, ryydittäen niitä itseironialla ja hurmaavalla hulluudella.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Irtiotto: tarina toisesta mahdollisuudesta

Kilpinen, Petteri; Puhakka, Jussi

Kalle Päätalo - Kirjailijan elämä Osa 1

Ylönen, Ritva; Puhakka, Jussi

Sylvi Kekkosen elämäkerta

Mattsson, Anne; Rättö, Irja

Sylvi Kekkosen elämäkerta

Mattsson, Anne; Rättö, Irja

Style For Actors 2nd edition

BARTON, ROBERT