Hyppää pääsisältöön Hyppää hakutuloksiin
Kaikki kirjastot
  1. Stalker-vuodet

    Jalonen, Olli
    Otava

    Nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa. Vuonna 1974 opiskelija Tampereen yliopistosta määrätään raportoima...

  2. Stalker-vuodet

    Jalonen, Olli; Lehtonen, Anna
    Otava 2022 1. painos

    Nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa. Vuonna 1974 opiskelija Tampereen yliopistosta määrätään raportoimaa...

  3. Merenpeitto

    Jalonen, Olli
    Otava

    Finlandia-palkittu kasvutarina jatkuu - uudet eksperimentit vievät Anguksen pinnan alle, ennen näkemättömiin ja pelottaviin syvyyksiin. 16-vuotias Angus on tiedemies Edmond Halle...

  4. Merenpeitto

    Jalonen, Olli
    Otava 2019 1. painos

    Finlandia-palkittu kasvutarina jatkuu - uudet eksperimentit vievät Anguksen pinnan alle, ennen näkemättömiin ja pelottaviin syvyyksiin. 16-vuotias Angus on tiedemies Edmond Halleyn...

  5. Poikakirja

    Jalonen, Olli
    Otava

    Kertomus 1960-luvun Suomesta koulu pojan silmin on hypnoottinen lukukokemus. Olli on tavallinen kansakoulupoika, joka lukee Pikku Jättiläistä, pelaa Fortunaa ja rakentelee kaverien...

  6. Värjättyä rakkautta

    Jalonen, Olli
    Otava

    "Kun on kiintymisestä ja rakkaudesta vajaa, niin tahtoo uskoa kaiken." Olli Jalosen novellit sen todistavat: vaikka rakkaus toisinaan on tarjolla vain pieninä annoksina ja oudoissa...

  7. Kenen kuvasta kerrot

    Jalonen, Olli
    Otava 2016

    Helena Siiranen on 44-vuotias. Tärkeitä asioita hänen elämässään ovat kirjoittaminen ja aviomiehen työn kautta musiikki. Helena on julkaissut kirjoja salanimien suojassa, nyt hän h...

  8. Taivaanpallo

    Jalonen, Olli
    Otava

    Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta 1600-luvun Lontooseen. Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa. Angus tahtoo silmistää...

  9. Miehiä ja ihmisiä

    Jalonen, Olli
    Otava

    Valloittava romaani kesästä, jona nuori mies hankkii ensimmäiset kokemuksensa työelämästä, naisista ja alkoholista 17-vuotiaan nuorukaisen kesäpäivät kuluvat peltifirmassa raavaide...

  10. Karatolla

    Jalonen, Olli
    Otava

    "Eniten ihmisiä yhdistää lämpö ja tuli, elävien ja kuolleitten välissä on lämpöraja, Valo oli sanonut joella. Olin painanut sen mieleen koska harvoin Valo sellaisia tavallisten asi...

  11. Yhdeksän pyramidia

    Jalonen, Olli
    Otava

    "Rakentamisen aikana on liian moni kysynyt että mistä ihmeestä tuollainen idea voi edes juolahtaa mieleen. Kenellekään en ole kunnolla vastannut." Mies johtaa työryhmää, joka on...

  12. Isäksi ja tyttäreksi

    Jalonen, Olli
    Otava 2016

    Betelin suvun kohtaloista kertovan trilogian toinen romaani toi kirjailijalle Finlandia-palkinnon vuonna 1990. Jouko-Johan on maailman outoja kolkkia kolunnut, eronnut mies. Viim...

  13. Elämä, ja elämä

    Jalonen, Olli
    Otava 2016

    Vanha Johan Betel tekee sairaalassa kuolemaa. Vierelle kiiruhtavat hänen vaimonsa Stina ja poikansa Jouko-Johan. Betel aistii enää katkonaisesti vaimonsa ja poikansa puheita, hän l...

  14. 14 solmua Greenwichiin

    Jalonen, Olli
    Otava 2011

    Suomalainen Petr Järvi saa yliopistoaikaiselta ystävältään vuosien hiljaisuuden jälkeen merkillisen sähköpostin. Graham pyytää häntä osallistumaan kanssaan ennen kokemattomaan kilp...

  15. Johan ja Johan

    Jalonen, Olli
    Otava

    Betelin suvun vaiheista kertovan trilogian ensimmäistä romaania kuljettavat tummat pohjavirrat. Isän nimi on Johan ja pojan nimi on Johan. He elävät toisistaan erillään kansalais...

  16. Poikakirja

    Jalonen, Olli
    Otava 2018 1. painos

    Kertomus 1960-luvun Suomesta koulupojan silmin on hypnoottinen lukukokemus Olli on tavallinen kansakoulupoika, joka lukee Pikku Jättiläistä, pelaa Fortunaa ja rakentelee kaverien...

  17. Kaunokirjallisuuden Finlandia 2018: Olli Jalonen – Taivaanpallo

    2018

    Kaunokirjalisuuden Finlandia 2018 on myönnetty Olli Jaloselle hänen teoksestaan Taivaanpallo (Otava, 2018). Palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsi kirjallisuustoimittaja,...

  18. Olli Jalonen: Taivaanpallo

    2018

    Olli Jalonen kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Taivaanpallo (Otava, 2018). 
Haastattelussa avataan maailmaa ja aikaa, josta Taivaanpallo kertoo...

  19. Taivaanpallo

    Jalonen, Olli
    Otava 2018 1. painos

    Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta 1600-luvun Lontooseen. Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa. Angus tahtoo silmistä...

  20. Taivaanpallo

    Jalonen, Olli
    Otava 2018 1. painos

    Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta 1600-luvun Lontooseen. Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa. Angus tahtoo silmistä...