Hyppää pääsisältöön Hyppää hakutuloksiin
Kaikki kirjastot
  1. Putoamispaikka

    Pyysalo, Joni
    WSOY

    Nainen ei kuule enää itseään. Mies on menettänyt onnellisuutensa. Tytär haluaa tehdä hyvää. "Mieli oli niin kirkas, että tuntui kuin ei olisi ymmärtänyt, minkä keskellä oli." Iso...

  2. Sää 30 sekunnissa: 30 valaisevaa aihetta sääbongareille

    Green, Jen; Woolley, Tom; Talvikallio, Eeva; Mäkäräinen, Heikki
    Into Kustannus 2022 1. painos

    Kiehtovaa luettavaa säällä kuin säällä. Mistä pilvet on tehty? Miten tornado syntyy? Miksi vuoren yhdellä rinteellä voi sataa ja toisella puolella olla aivan kui vaa? Kuinka hilli...

  3. Hiilijalanjäljillä

    Koskinen, JP
    Otava 2021 1. painos

    Mihin hiilijalanjälkemme meidät vievät? Palkittu kirjailija JP Koskinen on ollut aina intohimoisen kiinnostunut säästä ja säätilojen tarkkailusta. Vesiliirtoon lopahtaneet hiihtole...

  4. Pandemian jälkeen

    Hietikko, Harri V.; Ojala, Pyry
    REUNA 2019 1. painos

    Kertomus Suomesta, jonka 100-vuotisjuhlat ovat ohi. Olemme matkalla pandemian jälkeisestä nykyisyydestä tulevaisuuteen, joka on itse asiassa jo menneisyyttä. Maailmaa on kohdannut...

  5. Pandemian jälkeen

    Hietikko, Harri V.
    REUNA 2019 1. painos

    Kertomus Suomesta, jonka 100-vuotisjuhlat ovat ohi. Olemme matkalla pandemian jälkeisestä nykyisyydestä tulevaisuuteen, joka on itse asiassa jo menneisyyttä. Maailmaa on kohdannut...

  6. Sää joka muutti maailmaa

    Rosenlund, Marcus
    Schildts & Söderströms Ab 2019 1. painos

    Miten pieni jääkausi loputtomine sotineen ja nälkävuosineen muokkasi Eurooppaa maanosaksi, jonka tunnemme tänään, miksi Grönlanti on nimeltään vihreä maa, miksi homo sapiens selvis...

  7. Putti ja pilvilaivat

    Kurenniemi, Marjatta; Turkulainen, Riikka
    WSOY 2019 1. painos

    Kummallista. Moneen kuukauteen ei ollut satanut pisaraakaan. Maapalloa uhkaa vesipula, sillä jostain syystä pilvet eivät anna sadettaan maahan vaan ruiskauttavat kaiken mereen. Joe...

  8. Sää joka muutti maailmaa

    Rosenlund, Marcus
    Kustantamo S&S 2019 1. painos

    Miten pieni jääkausi loputtomine sotineen ja nälkävuosineen muokkasi Eurooppaa maanosaksi, jonka tunnemme tänään, miksi Grönlanti on nimeltään "vihreä maa", miksi homo sapiens selv...

  9. Putti ja pilvilaivat

    Kurenniemi, Marjatta; Turkulainen, Riikka
    WSOY 2019 1. painos

    Kummallista. Moneen kuukauteen ei ollut satanut pisaraakaan. Maapalloa uhkaa vesipula, sillä jostain syystä pilvet eivät anna sadettaan maahan vaan ruiskauttavat kaiken mereen. Joe...

  10. Persikoiden aikaan

    Harris, Joanne
    Otava 2016

    Vianne asuu lastensa kanssa jokilaivalla Pariisissa, kun elokuun helteen pysähtyneen tunnelman katkaisee kirje Lansquenetista. Vanha Armande on kirjoittanut Viannelle juuri ennen k...

  11. Putti ja pilvilaivat

    Kurenniemi, Marjatta
    WSOY 2017 1. painos

    Kummallista. Moneen kuukauteen ei ollut satanut pisaraakaan.Maapalloa uhkaa vesipula, sillä jostain syystä pilvet eivät anna sadettaan maahan vaan ruiskauttavat kaiken mereen. Joet...

  12. Putti ja pilvilaivat

    Kurenniemi, Marjatta
    WSOY 2017 1. painos

    Kummallista. Moneen kuukauteen ei ollut satanut pisaraakaan.Maapalloa uhkaa vesipula, sillä jostain syystä pilvet eivät anna sadettaan maahan vaan ruiskauttavat kaiken mereen. Joet...

  13. Noksu ja päivän sää

    Kunnas, Mikko
    Kvaliti 2013

    Aamu-uninen nokkaeläin Noksu ja hänen vikkelä kaverinsa Nupi ovat perheen pikkuisten tv:stä tutut ystävät. Aamutoimien aikana Noksu pohtii, millainen ilma ulkona on. Mitä jos sataa...

  14. Noksu ja päivän sää

    Kunnas, Mikko
    Kvaliti 2013

    Aamu-uninen nokkaeläin Noksu ja hänen vikkelä kaverinsa Nupi ovat perheen pikkuisten tv:stä tutut ystävät. Aamutoimien aikana Noksu pohtii, millainen ilma ulkona on. Mitä jos sataa...

  15. Heidi Jaatinen lukee teostaan Ei saa katsoa aurinkoon

    2011

    Heidi Jaatinen esiintyi marraskuussa 2010 Prosak-proosaklubilla ravintola Dubrovnikissä, Helsingissä. Heidi Jaatinen luki klubilla Gummeruksen kustantamaa teostaan Ei saa katsoa au...