Skip to main content
All libraries

Vuoksen helmi

Suomen kenraalikuvernööriksi on nimitetty F. A. Seyn, joka oli jo ensimmäisen sortokauden aikaan venäläistämistoimenpiteiden tärkeä toteuttaja. Uudelleen aloitetut yhtenäistämistoimet ovat johtaneet Suomen kannalta huomattavaan takaiskuun: Venäjän duuma on ottanut Suomen asiat alaisuuteensa. Kaikki tämä vaikuttaa myös imatralaisten elämään. Valtionhotelli on saanut uuden johtajan, jonka menneisyydestä kukaan ei tunnu tietävän oikein mitään. Julia Morton on vuokrannut hotellin läheltä perheelle kesänviettopaikan, mutta Rauhan pensionaatissa majailevat venäläiset runoilijat kiinnostavat häntä kovasti. Kutsu Terijoelle avaa Julialle maailman josta hän ei ole aikaisemmin ollut tietoinen. Keskustelut pietarilaisten taiteilijoiden kanssa kannakselaishuvilassa ja kuutamoisilla rannoilla kestävät läpi yön. Julia herää näkemään Suomen ja Venäjän erot aivan uudella tavalla. Myös omassa elämässään hän joutuu yllättäen ratkaisemaan suuria asioita. Ritikanrannassa riittää ihmisten kohtaloissa naapureilla pohtimista, erityisesti Vilma Haikalan pesuetta seurataan tarkkaan. Lääkäriksi opiskeleva Anna Kristiina palaa kesäksi tuttuihin maisemiin.

Otava 1. edition
FIN EISBN: 9789511416739

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Pihkovan kellot

Hirvisaari, Laila

Satakielimetsä : Imatra-sarja

Hirvisaari, Laila

Vuoksen helmi

Hirvisaari, Laila

Myrskyn edellä

Hirvisaari, Laila

Grand hotel

Hirvisaari, Laila