Skip to main content
All libraries

Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot

Taloudellinen toiminta vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on ihmisiä paljon puhuttava asia, josta ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään. Lestadiolaiset tunnetaan yleensä ahkerina ja yritteliäinä ihmisinä, jotka toimivat erityisesti rakentamisen alueella. Aihepiiri on herkkä, koska lestadiolaisten keskinäisen tiiviin verkostoitumisen nähdään aiheuttavan ongelmia ja mahdollisesti jopa vääristymiä yritystoiminnan suhteen. Kirja on ensimmäinen tutkimus vanhoillislestadiolaisten taloudellisesta toiminnasta. Se pyrkii valaisemaan lestadiolaisyrittäjien menestyksen salaisuuksia. Kirjassa kerrotaan, millaista yrittäjyyttä liikkeen jäsenten piirissä harjoitetaan, millaista yhteistoimintaa talouden ympärille rakentuu ja miten lestadiolaisyrittäjät kohtaavat asiakkaita, työntekijöitä ja liikekumppaneitaan. Kirjaa varten on kerätty tietoa yrityksistä ja yrittäjistä, haastateltu liikkeeseen kuuluvia ja kuulumattomia ihmisiä sekä analysoitu liikkeen omia julkaisuja yrittämiseen liittyen. Tutkimuksessa lestadiolaisten taloudellista toimintaa tulkitaan verkostonäkökulman avulla: millaisia taloudellisia verkostoja voidaan löytää ja miten ne ovat yhteydessä muihin lestadiolaisten verkostoihin. Tämä kytkeytyy siihen, miten verkostot edesauttavat yrittäjyyttä.

Osuuskunta Vastapaino 1. edition
FIN EISBN: 9789517686686

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Haavoittunut yhteisö : hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa

Linjakumpu, Aini

Liiketoimintaosaaminen : menestyvän yritystoiminnan perusta. Osa I : Liiketoimintaosaaminen ja yritystoiminta (luvut 1-5)

Viitala, Riitta

The corporation : the pathological pursuit of profit and power

Bakan, Joel

Taivas ja syli: Kertomus parisuhdeväkivallasta vanhoillislestadiolaisessa perheessä

Lidman, Satu

Taivas ja syli: Kertomus parisuhdeväkivallasta vanhoillislestadiolaisessa perheessä

Lidman, Satu