Skip to main content
All libraries

Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut

Atso Haapasen teos raportoi kansalaissodan alusta ja lopusta, vaiheista, jotka usein unohtuvat kansalaissodasta kertovassa kirjallisuudessa. Vaikka vasta itsenäistyneen Suomen kohtalo ratkaistiinkin lopulta Etelä- ja Itä-Suomen kaupunkien taisteluissa, olisi valkoisten voitto pitkittynyt ja sota saanut kenties aivan toisen luonteen ilman Pohjois-Suomen haltuun saamista. Mikäli esimerkiksi Oulu ja Raahe olisivat olleet punakaartien hallinnassa – ja ehkä vielä vahvistettuna paikkakunnilla majailleilla lukuisilla venäläisillä sotilailla – olisivat Pohjanmaan valkoisten joukot jääneet pohjoisessa ja etelässä olevien punakaartilaisten väliin. Lisäksi Tornion ja Kemin valtaaminen mahdollisti yhteydet Ruotsiin ja sitä kautta tarvittaessa muualle Eurooppaan. Lisäksi Pohjois-Suomen kaupungeissa olleilta venäläisiltä saatu sotasaalis toi hallituksen joukoille tervetulleen aseavun. Kirjan toinen osa kertoo Viipurin taistelusta, jonka myötä sodan historiallinen ympyrä sulkeutuu. Vaikka Viipurin taistelun jälkeen sotaa käytiin vielä itärajalla, oli Viipurin menetys punaisille lopullinen isku, joka varmisti sodan lopputuloksen.

Minerva Kustannus 1. edition
FIN EISBN: 9789523126619

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut

Haapanen, Atso

Suomalaisten heimosotaretket 1918-1922

Haapanen, Atso

Punaorvot 1918

Kaarninen, Mervi

Kenttäoikeudet : välittömät rankaisutoimet Suomen sisällissodassa 1918

Tikka, Marko

Viipuri 1918

Keskisarja, Teemu; Somero, Jarkko