Skip to main content
All libraries

Onnelliseksi - seksuaalisuus läpi elämänkaaren

Ihminen on käynyt kuussa, selvittänyt DNA:nsa ja kehittänyt nyhtökauran. Silti emme aina onnistu suhteissamme toisten ihmisten kanssa. Moni meistä muistaa ensimmäisen suudelmansa, rakastelunsa, suuseksikokemuksensa, parisuhteensa ja eronsa, vaikka muut tärkeät tapahtumat elämässä unohtuvat. Tämä kertoo lahjomatonta tarinaansa siitä, miten tärkeää seksuaalisuus ja sen hyvällä tavalla toteutuminen meille on.

Onnelliseksi-kirjassaan Honkanen paneutuu ihmisen seksuaalisuuteen eri näkökulmista ja koko elämänkaaren huomioon ottaen. Hän käsittelee muun muassa lasten unnuttamista, vaihdevuosia, nuorten ja ikäihmisten seksuaalisuutta, rakastumista ja rakastamista, pornoa, haluttomuutta, seksuaalifantasioita, uskottomuutta, vammaisten seksuaalioikeuksia, hlbtiq-, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, seksuaalista kaltoin kohtelua ja erilaisten sairauksien vaikutusta seksuaalisuuteen. Noin 400 kuulijakirjeeseen perustuvissa tarinoissa ja niistä nousevissa ajatuksissa yksityinen muuttuu yleiseksi samalla kun referoitu tutkimustieto muuttuu tilastofaktoista eläviksi esimerkeiksi.

Honkasen Onnelliseksi-ohjelma (Radio Suomi 2015–2016) on ollut Ylen ladatuimpia radio-ohjelmia. Seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin ja toisinaan ahdistustakin herättäviin kokemuksiin ei kuulijapalautteen mukaan löydy toivottuja vastauksia googlaamalla. Onnelliseksi-kirja jatkaa ohjelman viitoittamalla tiellä vastaamalla laajaan ja kaikkia ikäryhmiä koskevaan tarpeeseen. Teokseen on haastateltu myös eri alojen johtavia asiantuntijoita (pari- ja psykoterapeutteja, seksologeja sekä muita seksuaaliterveyden ammattilaisia). Niin radio-ohjelman kuin tämän teoksen erityinen vetovoima perustuu siihen lempeään suorasukaisuuteen, jolla Honkanen vaikeinakin pidettäviä asioita lähestyy ja analysoi.

FIN EISBN: 9789522344403

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Onnelliseksi - seksuaalisuus läpi elämänkaaren

Honkanen, Nina

Rakkaus, ilo, rohkeus : seksuaalisuuden portaat

Cacciatore, Raisa; Korteniemi-Poikela, Erja

Rakkaus, ilo, rohkeus : seksuaalisuuden portaat

Cacciatore, Raisa; Korteniemi-Poikela, Erja

Mielen seksuaalisuus: Matka kiihottumisen alkulähteille

Kontula, Osmo

Sinisiä unia : ja mitä muuta olen äitinä saanut nähdä

Honkanen, Nina; Honkanen, Nina