Skip to main content
All libraries

Koskelan teinisurma

Maanantaiaamuna 7. joulukuuta Koskelan sairaala-alueen puistosta löytyi 16-vuotiaan pojan ruumis. Kolme 16-vuotiasta poikaa otettiin nopeasti kiinni teosta epäiltynä, ja kirjan teon hetkellä heitä kaikkia syytetään murhasta. Kaksi pojista oli tuntenut uhrin päiväkodista saakka. Uhrin vanhemmat olivat hoitaneet toista näistä pojista, avanneet hänelle siis kotiovensa. Lapsuudenkaverit riistivät julmasti 16-vuotiaan pojan hengen, eikä varsinaista motiivia ole edes selvinnyt. Jo ennen murhaa tekijät olivat pahoinpidelleet uhria useita kertoja. Poikien mukaan kyse oli “rankaisuleikistä”. Poliisin ja syyttäjän mukaan teot ovat olleet sadististisia ja julmia. Koko tapahtumaketju on hyvin poikkeuksellinen, ja se on herättänyt valtavasti keskustelua ja kauhistelua. Osa lukee kaiken, mitä tapauksesta kerrotaan, osa ei halua tietää siitä mitään. Tapaus oli tietenkin järkyttävä, julma ja sadistinen, mutta emme voi sulkea siltä silmiämme. Meidän on tiedettävä mitä tapahtui, koska vain siten voimme havahtua ja oppia. Vastaavanlaista tragediaa ei saisi tapahtua enää koskaan. Vaikka uhri oli lastensuojelun asiakas ja moni aikuinen oli hänen lähellään, kukaan ei silti pystynyt poikaa suojelemaan. Koskelan uhrin turvaverkot pettivät pahemman kerran. Nyt jälkikäteen on tärkeää tietää, mitkä osaset pettivät, missä tehtiin virheitä ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Koskelan teinisurmaa koskevassa kirjassa kerrotaan tapahtumien kulku tarinallisessa muodossa. Kirjan tiedot perustuvat viranomaislähteisiin, kuten poliisin esitutkintaan, oikeudenkäynnin aineistoon ja haastatteluihin. Kirjan tarkoitus ei ole etsiä syyllisiä, vaan kertoa siitä, mikä kaikki johti raakaan rikokseen. Koskelan uhrin elämä loppui aivan liian aikaisin, mutta hän ansaitsee sen, että me muut edes otamme siitä opiksi ja kuuntelemme hänen tarinansa. Kirjan kirjoittaja työskentelee rikos- ja oikeustoimittajana MTV Uutisissa.

Deadline Kustannus 1. edition
FIN EISBN: 9789527396179

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Koskelan teinisurma -sisältää oikeuden päätöksen

Palmén, Tiia

Koskelan teinisurma -sisältää oikeuden päätöksen

Palmén, Tiia

Ulvilan murha: Kadonneen tekijän jäljillä

Kuusiranta, Pauli; Koskinen, JP; Vartiala, Matti; Ranin, Martti

Ulvilan murha: Kadonneen tekijän jäljillä

Kuusiranta, Pauli; Koskinen, JP; Vartiala, Matti

Kontradiktorisuus syytetyn oikeutena

Tapanila, Antti