Skip to main content
All libraries

Kikka: Mä haluun viihdyttää

Kirsi otti usein puheeksi varhaisen kuolemisen mahdollisuuden. Lupasimme toisillemme, Kirsin niin vaatiessa, että kumpi hyvänsä meistä tänne jää, pitää huolen siitä, että totuus urasta ja yksityiselämästä tulee kerrottua. Kirsi kuoli jo vuonna 2005, mutta laulaja Kikka on edelleen ajankohtainen. Kikka oli 1990-luvulla popin ja diskobiitin kuningatar maassamme. Hän loi flirttailevalla esiintymisellään ja puolituhmien laulujensa sanoituksilla rohkean esikuvan seksuaalisesta naisesta. Omana aikanaan laulaja sai osakseen paljon ihailua, mutta ei koskaan ansaitsemaansa arvostusta. Kikka on edelleen yksi maamme eniten levyjä myyneistä artisteista. Menestyksellä on aina hintansa. Kikka koki uransa aikana pari loppuun palamista, ja muitakin terveyshuolia tähdellä oli. Vaikea alkoholismi varjosti laulajan viimeisiä elinvuosia ja tuotti hankaluuksia urankin aikana. Kirsi oli oman kypsymisensä myötä ruvennut kärsimään hupsuksi mieltämästään imagosta. Ristiriita kotona viihtyvän, lastansa hoitavan kodinhengettären ja öisin tanssikansaa viihdyttävän artistin välillä kävi yhä vaikeammaksi. Laulajan yritykset uran suunnan muuttamiseksi epäonnistuivat. Kikka vetäytyi julkisuudesta vuonna 2004. Hän jätti päihteet, ja tilalle tuli terveellinen elämäntapa. Tehdyt muutokset eivät kuitenkaan riittäneet. Kirsi kuoli joulukuussa 2005 vain 41-vuotiaana. Ystävystyimme aivan Kikan uran alussa. Seurasin ystäväni uraa ja elämää niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina. Opin tuntemaan artisti Kikan ja erottamaan yksityisen Kirsin julkisen hahmon takaa. Jaoimme yhdessä ilot ja surut. Kerron kirjassa yhteisistä vuosistamme, niin kuin ne koin. Minun on tullut aika lunastaa upealle ystävälleni antamani lupaus ja pitää huolta siitä, että totuus tulee kerrottua.

Docendo 1. edition
FIN EISBN: 9789522919366

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Kikka: Traaginen elämä sisaren silmin

Kortelainen, Kai; Florio, Justine

Kikka: Traaginen elämä sisaren silmin

Kortelainen, Kai; Florio, Justine; Kudjoi, Karoliina

Kikka

Pelli, Raija

Kikka

Pelli, Raija

Kikka: Mä haluun viihdyttää

Pelli, Raija; Verona, Maruska