Skip to main content
All libraries

Hoiva - tutkimus, politiikka ja arki

Hoiva on tuttu ja arkinen asia. Monilla on omakohtaisia kokemuksia hoivan saamisesta ja omien lastensa, partnerinsa tai vanhempiensa hoivaamisesta tai hoivapalveluiden käytöstä. Hoiva tuottaakin laajasti hyvinvointia yksilöille ja yhteisölle. Vaikka hoiva on aina ollut välttämätön osa ihmisten elämää, vasta 1980-luvulla siitä tuli keskeinen teoreettinen ja poliittinen kysymys. Aivan viime vuosina hoivasta on tullut myös tärkeä julkisen keskustelun aihe.

Tämä kokoelma muodostaa akateemisesti painavan, mutta silti hyvin ajankohtaisen puheenvuoron hoivan maailmasta. Yhtäältä kirja piirtää terävän kuvan hoivatutkimuksen ja hoivapolitiikan kehityskaarista ja nykysuunnista. Toisaalta kirjoittajat kuvaavat elävästi hoivan arkea ja hoivakäytäntöjä haastatteluihin ja esimerkkeihin tukeutuen. Kirjoituksissa tulevat esiin niin hoivan teoreettiset kysymykset, hoivapolitiikan muutos kuin myös ne ristiriidat, joita hoivan arki ja sosiaalipoliittiset järjestelmät tuottavat.

Teos on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys hoivasta ja hoivapolitiikasta. Se on kirjoitettu opiskelijoille, tutkijoille, hoiva-alalla työskenteleville ja kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita paitsi hoivasta myös ihmisten välisestä auttamisesta ja tuesta, hyvinvoinnin tuottamisesta, sosiaalipolitiikasta ja laajemminkin yksilön ja yhteiskunnan välisistä suhteista.

Osuuskunta Vastapaino 1. edition
FIN EISBN: 9789517682794

Available with these library cards


Kimitoön-Kemiönsaari, Pargas-Parainen
Blanka-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

You may be interested in...

Hoivan arvoiset : vaiva yhteiskunnan ytimessä

Hoppania, Hanna-Kaisa; Karsio, Olli; Näre, Lena; Olakivi, Antero; Sointu, Liina; Vaittinen, Tiina; Zechner, Minna

Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen

Näslindh-Ylispangar, Anita

Kehittyvä kotihoito

Ikonen, Eija-Riitta

Hoivan arvoiset

Hoppania, Hanna-Kaisa; Karsio, Olli; Näre, Lena; Olakivi, Antero; Sointu, Liina; Vaittinen, Tiina; Zechner, Minna

Hoivan arvoiset

Hoppania, Hanna-Kaisa; Karsio, Olli; Näre, Lena; Olakivi, Antero; Sointu, Liina; Vaittinen, Tiina; Zechner, Minna