Skip to main content
All libraries

Mona-Lisan varkaus (audiobook)

Leonardo da Vinci (1452-1519) oli Italian renessanssin monipuolisin taitaja ja kenties ihmiskunnan suurin nero. Hänen kuuluisin työnsä on kiistatta Mona-Lisa eli La Gloconda, joka edustaa hienoa ja täydellistä tekniikkaa. Se on maalattu ohuin lasuurivärein, ja on sanottu, että se suorastaan hehkuu sisältäpäin tulevaa valoa. Maalaus syntyi taiteilijan myöhemmällä kaudella. Hän otti se mukaansa Ranskaan vuonna 1516 ja myi Ranskan kuninkaalle Frans ensimmäiselle. Tuskin minkään muun teoksen kuvaama henkilö on herättänyt katsojissa sellaista uteliaisuutta kuin salaperäisesti hymyilevä La Gloconda. Arvoituksellista hymyä on yritetty selittää monin tavoin. Mallin sanottiin oleva Mona Lisa Gherardini, joka oli naimisissa firenzeläisen kauppiaan, Glocondon kanssa, mistä johtuu kuvan kansainvälisesti käytetty nimi. Maalausta Mona-Lisa on säilytetty aina Pariisin Louvressa. Tänään sitä esitellään panssarilasin takaa, mutta on ollut myös aikoja, jolloin yleisö pääsi siihen käsiksi - pahoin seurauksin. Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Kertomukset ja kokoelmat on julkaistu, kun ne kirjoitettiin, ja ne voivat joissain yksittäistapauksissa sisältää vanhentunutta tai kiistanalaista materiaalia. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei ole kustantajan kannanotto.

Saga Egmont 1. edition
FIN EISBN: 9788726200744

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Pohjolan poliisi kertoo 2004

Tekijöitä, Eri

Pohjolan poliisi kertoo 2010

Tekijöitä, Eri

Pohjolan poliisi kertoo 2011

Tekijöitä, Eri

Pohjolan poliisi kertoo 2006

Tekijöitä, Eri

Pohjolan poliisi kertoo 2007

Tekijöitä, Eri