Skip to main content
All libraries

Kiina Xi Jinpingin aikakaudella: 48183 (audiobook)

Kiina on noussut yhdeksi maailman johtavista talouksista ja poliittisista mahdeista. Kuluneen kymmenen vuoden ajan maata on kommunistisen puolueen pääsihteerinä johtanut Xi Jinping, jonka valtakausi on juuri saanut jatkoa ainakin vuoteen 2027 asti. Maan kehitys on Xin käsissä, eikä ole vähättelyä sanoa, että hän on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

Kiina Xi Jinpingin aikakaudella on kokonaisesitys Kiinan muutoksista, katsaus Xi Jinpingin henkilöhistoriaan, valtaannousuun sekä toimiin, joilla hän on keskittänyt valtaa itselleen. Samalla se käy läpi Kiinaan liittyviä akuutteja kysymyksiä, kuten Taiwanin ja Hongkongin tilannetta, uiguurien asemaa sekä jännitteitä kauppa- ja teknologiapolitiikassa. Yleistajuinen kirja luo katsauksen myös siihen, mitä voimme odottaa tulevaisuudelta, jossa Kiinan merkitys niin kansainvälisissä suhteissa kuin globaalin talouden pelurinakin vain kasvaa.

Ari-Joonas Pitkänen on väitöskirjatutkija Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa.

Matti Puranen on erikoistutkija Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Mika-Matti Taskinen on tuottaja uutistoimisto STT:llä.

Niko Vartiainen on johtava konsultti viestintätoimisto Tekirillä.

Available with these library cards


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Askola, Hanko-Hangö, Ingå-Inkoo, Lapinjärvi-Lappträsk, Loviisa-Lovisa, Myrskylä-Mörskom, Pornainen-Borgnäs, Porvoo-Borgå, Pukkila, Raseborg-Raasepori, Sipoo-Sibbo, Siuntio-Sjundeå
Helle-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Järvenpää-Träskända, Kerava-Kervo, Mäntsälä, Tuusula-Tusby
Kirkes-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Forssa, Humppila, Jokioinen-Jockis, Tammela, Ypäjä
Louna-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Ilomantsi-Ilomants, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Valtimo
Vaara-kirjastot.

You may be interested in...

Kiina Xi Jinpingin aikakaudella

Pitkänen, Ari-Joonas; Puranen, Matti; Taskinen, Mika-Matti; Vartiainen, Niko

Kiinan kansantasavallan historia

Paltemaa, Lauri; Vuori, Juha A.

Aseveljiä vai liittolaisia? : Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin-sopimus

Jokisipilä, Markku

Pimeä vuosikymmen: Suomi 1968-1981

Pernaa, Ville; Pajunen, Jarkko

Pimeä vuosikymmen : Suomi 1968-1981

Pernaa, Ville