Skip to main content
All libraries

Karhu – Voimaeläin (audiobook)

Upeasti kuvitettu teos, jossa karhutietous ja metsän pojan kasvutarina kietoutuvat huikeaksi kokonaisuudeksi.

36-vuotias luontotoimittaja ja -valokuvaaja Kimmo Ohtonen, on koonnut elämän mittaisen seikkailunsa karhun maailmassa kirjan kansien väliin. Kimmo ottaa lukijansa mukaan omakohtaiselle tutkimusmatkalleen Kainuun korpimetsiin, petojen valtakuntaan. Suurpedoista on kerrottu vuosisatojen aikana lukemattomia tarinoita. Edelleen ne herättävät meissä kunnioitusta ja pelkoa, jopa vihaa. Kimmon matkassa pääsemme seuraamaan petojen elämää lähietäisyydeltä, tapaamme niin sudet, ahmat kuin lukuisat muutkin metsän asukit. Tarinan keskiössä on kuitenkin itse metsän kuningas, jonka seurassa Kimmo on päässyt viettämään lukuisia öitä korpimetsän hämärässä. Sävähdyttävät valokuvat värittävät Kimmon kertomuksia elämästä karhun valtakunnassa. Metsä on tuhansien tarinoiden ja salaisuuksien maailma, jossa niin eläimet kuin monet ihmisetkin kasvavat ja oppivat elämänsaloja. Karhu – voimaeläin onkin ennen kaikkea ihmismatka meidän alkujuurillemme, sinne mistä me olemme kaikki lähteneet. Matka, jonka edetessä lukija pääsee myös pohtimaan omaa luontosuhdettaan. Mitä tunnet, kun vaellat syvällä havupuiden labyrintissä? Mitä näet, kun metsän kuningas katsoo sinua silmiin? Pelottavan pedon vai kenties heijastuksen omasta elämästäsi?

Docendo 1. edition
FIN EISBN: 9789522914347

Available with these library cards

Not available.

You may be interested in...

Karhu – Voimaeläin

Ohtonen, Kimmo

Kamtšatkan karhut

Gorshkov, Sergey

Metsä elää

Ohtonen, Kimmo

Metsä elää

Ohtonen, Kimmo; Heikkilä, Pirjo

Ikimaa: Soturin tie

Ohtonen, Kimmo