Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Yhdeksän elämää

Yhdeksän elämää Syyttäjä Jana Berzelius joutuu valitsemaan kummalla puolen lakia hän aikoo olla... Varhain eräänä huhtikuun aamuna YouTubeen leviää video nuoresta miehestä: häntä pahoinpidellään ja hänen vartaloonsa on kiinnitetty räjähdyspanos. Poliisit eivät kuitenkaan ennätä paikalle ennen kuin pommi räjähtää. Kyseessä on jo neljäs rikollisverkosto Komadojen jäsen, joka on murhattu lyhyen ajan kuluessa. Mutta onko tekijä sama? Etsivä Mia Bolander saa uudelta tutkijalta, Patrik Wikingiltä apua tapausten ratkaisemiseen, mutta ongelmana on, ettei kukaan halua puhua heidän kanssaan. Kukaan ei ole kuullut mitään. Kukaan ei ole nähnyt mitään. Kun Jana Berzelius otetaan mukaan tutkimukseen, Jana tajuaa, että tapaus liittyy suoraan häneen. Syyttäjänä hänen tehtävänsä on aina ollut selvittää totuus. Nyt hän saa odottamatonta apua totuuden kätkemiseksi. Yhdeksän elämää on erittäin ajankohtainen romaani väkivallasta ja jengirikoksista sekä voimista, jotka voivat ottaa vallan, kun jokin on niin tärkeää, että sitä täytyy suojella hinnalla millä hyvänsä. Emelie Schepp on valittu Ruotsissa Vuoden Dekkaristiksi jo kolmena vuonna peräkkäin. Jaakko kulta, sarjan viides osa, valittiin Vuoden dekkariksi ja Vuoden parhaaksi äänikirjaksi jännityskirjojen kategoriassa 2020. Scheppin kirjoja on käännetty 30 kielelle ja niitä on myyty yhteensä yli kaksi miljoonaa kappaletta. Kirjoista on myös tekeillä tv-sovitus. Yhdeksän elämää on kuudes osa Jana Berzelius -sarjaa. Emelie Schepp asuu perheineen Motalassa.

HarperCollins Nordic 1. painos
FIN EISBN: 9789150771022

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Jaakko kulta

Schepp, Emelie; Ala-Tauriala, Meri

Jaakko kulta

Schepp, Emelie

Jaakko kulta

Schepp, Emelie

Ikuisesti merkitty

Schepp, Emelie; Arvonen, Hanna

Ikuisesti merkitty

Schepp, Emelie