Toukokuisessa kirjeenvaihdossaan isoäideiksi varttuneet ystävykset etsivät pientä tyttöä itsessään ja toisissaan. Syntyperän antamat lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Professorin tytär unelmoi ikkunalaudalla Helsingin Töölössä samanaikaisesti kun huutolaispojan tytär ajelee hevosella Punkaharjun Putikossa. Kumpikin on kokenut jo paljon, kun Ranska tulee molemmille läheiseksi, mikä sekin tietysti tapahtuu eri syistä ja eri tavoin. Tyttöjen aikuisiässä orastamaan lähtenyt tuttavuus kypsyy vähitellen ystävyydeksi ja tuottaa yllätyksiä.

Kirjeenvaihdossaan nämä isien tytöt katselevat itseään osana sukupolvien ketjua. Viisikymmenluvun lapsuus saa kaikupohjaa sukujen menneisyydestä, menetetystä Karjalasta, sodista, suomalaisten yhteisestä historiamuistista. Tähän myös ankkuroituu se ilo, mitä kirjeet välittävät äitiyden ja isoäitiyden onnesta. Sivutuotteena monet nykyelämän ilmiöt saavat osakseen viiltävää kritiikkiä, toiset taas hyväntahtoista hymähtelyä.

Kristina Haataja (s. 1953) on viettänyt lähes puolet elämästään Pariisissa. Hän on toiminut kääntäjänä, kielten opettajana sekä toimittajana. Hän on julkaissut Suomessa romaanit Passio (1991), Yö (1994) ja Temppeli (1995) sekä Ranskassa teoksen La lézarde et le caillou (2006) yhdessä Sylvie Durbecin kanssa. Hän on kääntänyt mm. Marguerite Durasin, Emmanuel Carrèren, Jules Vernen ja Virginie Despentesin romaaneja. Hänellä on kaksi lasta ja kolme lastenlasta.

Ulla Pernu (s. 1949) on elänyt aikuisikänsä Helsingissä. Vuonna 1992 Punkaharjulta hankittu talo alkoi vähitellen palauttaa häntä yhä tiiviimmin lapsuuden maisemiin. Hänellä on kolme lasta ja kuusi lastenlasta.