Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa

Teoksessa Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa tarkastellaan länsimaista kirjallista kartastoa uudesta näkökulmasta. Kirja tuo esille vähän tunnettuja länsimaisia kirjallisia vähemmistöjä ja käsittelee kirjallisuuden tapoja kuvata monikulttuurisuutta, identiteettejä ja etnisiä perinteitä. Kirjallisuus myös tarjoaa vähemmistöille keinoja uusien identiteettien muodostamiseen ja valtarakenteiden vastustamiseen.

Teoksessa keskitytään pohjoismaisten, keskieurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten vähemmistöjen kirjallisuuteen. Siihen on koottu sekä alkuperäiskansojen, kansallisten vähemmistöjen että uusien maahanmuuttajaryhmien kirjallisuuden tutkimusta.

Kirja on yleisjohdatus kansallisten ja etnisten vähemmistöjen kirjallisuuden keskeisiin teemoihin. Sen tarkoituksena on herättää keskustelua ajankohtaisista maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa kertoo vähemmistöjen kamppailusta ja elämästä kulttuurien välissä.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Iso-Britannia

Pekonen, Pauliina

Vähemmistöt Suomessa : puheet, politiikka ja sopeuttaminen

Back, Eva

Entiset elävät meissä: saamelaisten historiat ja Suomi

Lehtola, Veli-Pekka

Entiset elävät meissä : saamelaisten historiat ja Suomi

Lehtola, Veli-Pekka

Entiset elävät meissä : saamelaisten historiat ja Suomi

Lehtola, Veli-Pekka