Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Vaakakapina: Lopeta laihdutus, aloita elämä

Jenny Lehtinen on kehopositiivisuuden tunnetuin puolestapuhuja. Radiosta, verkkoyhteisöstä ja tv:stä tutun mediapersoonan oivaltavat näkemykset on koottu nyt kirjaksi. Vuonna 2016 Jenny Lehtinen ryhtyi tutkimaan, miksi ihmisiä arvioidaan heidän painonsa mukaan tai miten he ovat onnistuneet laihtumaan. Koko ikänsä painonsa kanssa kamppaillut Jenny Lehtinen halusi kyseenalaistaa ajatusmallin, jonka mukaan paino määrittelee ihmisen arvon. Syntyi kolme ohjelmakokonaisuutta: Jenny ja Läskimyytinmurtajat, Vaakakapina ja Jenny+. Tässä kirjassa Jenny Lehtinen puhuu armollisen, hitaan ja pysyvän elämänmuutoksen puolesta. Hän käsittelee avoimesti ja rennosti vaikeitakin aiheita, kuten syömishäiriötä, mielenterveyttä, lihavuutta ja kauneusihanteita. Jenny Lehtinen haastaa puhumaan painosta uudella tavalla. Keskustelu pyörii usein lihavuuden terveyshaittojen kauhistelussa, ja ihmiset kilojen takana unohtuvat. Keho voi kuitenkin olla terve ja toimia erinomaisesti, vaikkei olisikaan mainosihanteiden mukainen. Silti laihtumista pidetään onnen takeena.

Minerva Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789523750166

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Lihavuus: ylipaino alas luonnollisesti, nopeasti ja pysyvästi

Fröberg, Stig

To do: terveys

, Tiedenaiset

ISO

Hiltunen, Pekka

Superhyvää keholle: tee rauha ruoan kanssa

Putkonen, Leena

What are you hungry for? : the Chopra solution to permanent weight loss, well-being, and lightness of soul

Chopra, Deepak