Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot
  1. Onnelliseksi - seksuaalisuus läpi elämänkaaren

    Honkanen, Nina
    Kustannusosakeyhtiö Siltala 2017 1. painos

    Ihminen on käynyt kuussa, selvittänyt DNA:nsa ja kehittänyt nyhtökauran. Silti emme aina onnistu suhteissamme toisten ihmisten kanssa. Moni meistä muistaa ensimmäisen suudelm...

  2. Ainutlaatuiset aivot

    Nordengen, Kaja
    Bazar Kustannus Oy 2017 1. painos

    Aivot tekevät meistä sen, mitä olemme. Aivot oppivat, ohjaavat liikkeitämme, ratkovat ongelmia ja muistavat vuosikymmenten takaisia asioita. Mutta aivot tekevät myös huonoja valint...

  3. Mitäpä jos ajattelisit toisin?: Pohdintoja hyvään elämään

    Korhonen, Laura
    Books on Demand

    Tämä kirja on sitä varten, että jokaisella olisi parempi elämä. Kirja on elämäkerta, kokoelma oivalluksiani elämästä ja samalla myös paras ystävä jokaiselle tekstin muodossa. Haast...

  4. Viiltävä nuoruus

    Hautala, Anneli
    Books on Demand

    Anneli Hautala on koulutukseltaan psykologi ja psykoanalyytikko, joka oman vastaanottonsa ohella on toiminut jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan Nuorisopsykoterapia-säätiön koulutta...

  5. Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä: - artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta

    Tervo, Jukka
    Books on Demand

    Musiikkiterapeutti, laulaja/lauluntekijä ja kirjailija Jukka Tervo (1956) tunnetaan erityisesti psykoterapeuttisen nuoruusiän musiikkiterapian kehittäjänä. Juhlistaakseen 40 vuotta...

  6. Onnellisuuden jooga

    Kassila, Taavi
    Books on Demand 2016

    Joogi sanovat, että kaiken toimintamme perimmäisenä tarkoituksena on lisätä onnellisuuttamme. Tuskin löytyy ihmistä, joka haluaisi kärsiä. Me kaikki haluamme olla onnellisia, riipp...

  7. Totuuden jalustalla: Mietelmiä virallisen totuuden kyseenalaistajille

    Karmanen, R.A.
    Books on Demand

    Länsimaisessa maailmankuvassa ja elämäntavassa on vakavia puutteita. Vakuuttavasta kuorestaan huolimatta ne eivät lisää onnellisuuttamme, vaan vähentävät sitä. Kulttuurimme keinot...

  8. Alitajuntamme demonit

    Weill, F.
    Books on Demand

    Kun ajattelu ei ole riittävän tajuista, voi alitajunta ikävällä kuiskeellaan häiritä tajunnan rauhaa. Ja kun tajunta puolustautuu, aiheutuu siitä tajuntojen välille konfliktitila,...

  9. Parasta jälkeen: Ihmisyyden perusoppimäärä

    Neve, Eini
    Books on Demand

    PARASTA JÄLKEEN -teoksen on syytä kuulua jokaisen ihmisen perusoppimäärään. Keneltäkään ei saa salata tietoa siitä, kuinka valetaan vankka perusta omalle mielenterveydelle ja aidok...

  10. Vauvan kanssa: Vuorovaikutuksen puutarhassa

    Mäkelä, Sinikka
    Books on Demand

    Kirja äidille ja isälle, mummolle, vaarille tai hoitajalle Kirja: -Sinulle, joka luontaisella kyvylläsi rakastat vauvoja – vahvistu siitä, mikä jo toimii - ja oivalla lisää -Sinul...

  11. Best After: Basic Instructions on Being a Human

    Neve, Eini
    Books on Demand

    Best After — Basic Instructions on Being a Human ought to be a part of every human being’s upbringing. No one should be withheld from information on how to cast a solid foundation...

  12. Menestyjän sananlaskut: Sanojen voimaa

    Rusanen, Eeva
    Books on Demand

    Tietokirjailija, YTM Eeva Rusanen on koonnut tähän kirjaseen joukon kansan rakastamia sananlaskuja, aforismeja ja historian suurten ajattelijoiden mietelmiä. Näistä lauseista jokai...

  13. Parempi elämä ja NLP: Inspiroivia ajatuksia ja käytännön ohjeita NLP:hen, mielenhallintaan, henkiseen hyvinvointiin, itsensä johtamiseen sekä parempaan elämään

    Pirilä, Hannu
    Books on Demand

    Kuinka saada oma ajattelunsa paremmin hallintaan ja sen kautta muuttaa toimintaansa ja käyttäytymistään? Kuinka parantaa elämänlaatuaan ja saada aikaan parempia tuloksia elämässä?...

  14. Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä: Perustana Viktor Frankl’n ajattelu 2. laajennettu painos

    Purjo, Timo
    Books on Demand

    Tämä ei ole mikään temppukirja, jossa väitetään, että noudattamalla määrättyjä askelia, elämänohjeita tai neuvoja saavutat hyvän ja onnellisen elämän. Kirjan väittämä on kuitenkin,...

  15. Filosofiaa ja Finoilua: Rakkauskertomus (osa1)

    Jokela, Kari Petter
    Books on Demand

    Aikamme suuriin pedagogeihin kuuluva Kari Petter Jokela yllättää jälleen ajatustensa tuoreudella ja suurella viisaudella, jota hän nyt haluaa osoittaa kaikille lukijoilleen kautta...

  16. Kärsimyksestä rakkauteen: Viktor Frankl Institute Finland, Tutkimuksia 2

    Books on Demand

    Kirjan tutkielmissa kuvaillaan, miten ihminen voi lieventää kokemaansa kärsimystä ja lisätä rakkautta elämäänsä suuntautumalla Viktor Franklin viitoittamalla tavalla arvokkaaseen j...

  17. Suolisairaan ruokavalio

    Mentula, Marja
    Books on Demand

    Tulehdukselliset suolistosairaudet ja toiminnalliset vatsavaivat varjostavat yhä useamman elämää. Mietimme miksi, ja ja onko tilannetta mahdollista parantaa. Pohdintaa ja ohjeita v...

  18. Opastavia viestejä 2: Kanavointeja

    Saijankirjat, *
    Books on Demand

    Kirjasarja kertoo esimerkein miten saamme jatkuvasti sisäistä opastusta, tämä tieto odottaa jokaista joka vain hiljentyy kuuntelemaan."Olette valtava koneisto, teillä on silmiä tuh...

  19. Opastavia viestejä 1: Kanavointeja

    Saijankirjat, *
    Books on Demand

    Kirjasarja kertoo esimerkein miten saamme jatkuvasti sisäistä opastusta. On palattava kadottamaamme tunteeseen ja entisiin taitoihimme sillä olemme yksi, kaikki saman arvoisia ja y...

  20. Merkkitulet: ihmisistä ja elämästä

    Waris, Kyösti
    Books on Demand

    Kirja koostuu useista eri aiheita käsittelevistä kirjoituksista. Kirjoituksissa pohditaan ihmisen yksilöllistä ja yhteiskunnallista luonnetta elämää ylläpitävästä ja sitä tuhovasta...