Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Taltuta lievä tulehdus : eroon piilevästä vaivasta ravinnolla ja elämäntavoilla

Lievä tulehdus on salakavala vaiva, joka vaikuttaa terveyteemme haitallisesti. Sitä edistävät esimerkiksi vääränlainen ravinto, vähäinen liikunta, stressi, riittämätön uni ja lihavuus. Yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa se on osaltaan aiheuttamassa esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, tyypin 2 diabetesta sekä muita pitkäaikaisia sairauksia.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen kertoo tässä teoksessa havainnollisesti ravinnon vaikutuksesta lievään tulehdukseen. Arkisilla ruokavalinnoilla ja elämäntavoilla on tärkeä merkitys lievän tulehduksen hillitsemisessä ja ehkäisyssä. Syömällä terveellisesti pienennät samalla kroonisten sairauksien riskiäsi.

Reijo Laatikainen on laillistettu ravitsemusterapeutti, filosofian tohtori ja tunnettu ravitsemuksen asiantuntija muun muassa suositun bloginsa kautta. Hän on väitellyt viljojen ja toiminnallisten vatsavaivojen yhteydestä. Hänen aiempia teoksiaan ovat mm. Pötyä pöydässä (2018), Syö hyvin, voi paremmin (2017, yhdessä Timo Joensuun kanssa) ja Herkän vatsan valinnat (2015).

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Taltuta lievä tulehdus: Eroon piilevästä vaivasta ravinnolla ja elämäntavoilla

Laatikainen, Reijo; Makkonen, Anna

Pysy liikkuvana : tuki- ja liikuntaelimistön itsehoito-opas

Vuori, Ilkka

Pysy liikkuvana : tuki- ja liikuntaelimistön itsehoito-opas

Vuori, Ilkka

Pötyä pöydässä : älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan

Laatikainen, Reijo

Pötyä pöydässä

Laatikainen, Reijo