Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Suljettu sydän

Ydinfyysikko Yrjö-Henrik Korpi, 29, katosi 12 vuotta sitten Helsingissä samana päivänä, jolloin hänen piti matkustaa stipendiaatiksi Yhdysvaltain kansalliseen ydinturvallisuusvirastoon. Tiedotusvälineissä kidnappauksesta epäiltiin aluksi Venäjää, Kiinaa tai Pohjois-Koreaa, jotka kamppailivat pysyäkseen ydinasevarustelussa USA:n kyydissä. Viimein pääteltiin, että Korpi oli joko tehnyt itsemurhan, hukkunut tai murhattu ja ruumis sen jälkeen hävitetty tuntemattomassa paikassa. Kun Korven jäännökset hellekesänä 2018 sattumalta löydetään autiotalon lietekaivosta päijäthämäläisessä kylässä, tutkinnan johto siirtyy rikoskomisario Sulo Naskalille. Pian tapahtuu uusi murha, joka ei jää viimeiseksi. Naskalin tutkimukset laajenevat ja mutkistuvat. Liittyvätkö uudet veriteot Korven tapaukseen? Vai ovatko ne erillisiä rikoksia? Löytyykö niihin järjellistä motiivia? Ratkaisu on yhtä yllättävä kuin kauhistuttava. Juha Nummisen Suljettu sydän jatkaa komisario Sulo Naskalin tutkimuksia -sarjaa. Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneen Naskali (2007), Ystävä sä lapsien (2015), Valta tappaa (2016) ja Tappajan valta (2017).

CrimeTime 1. painos
FIN EISBN: 9789522895554

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Järvenpää-Träskända, Kerava-Kervo, Mäntsälä, Tuusula-Tusby
Kirkes-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Hattula, Hämeenlinna-Tavastehus, Janakkala
Vanamo-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Suljettu sydän

Numminen, Juha; Tiihonen, Ville

Suljettu sydän

Numminen, Juha

Tappajan valta

Numminen, Juha

Tappajan valta

Numminen, Juha

Karman laki

Numminen, Juha