Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Saarto ja myrsky

Hengästyttävä fantasiaseikkailu ystävyydestä, lojaaliudesta, vallasta ja rakkaudesta

Alina Starkov on Ravkan ainoa auringonkutsuja, ja kaikki haluavat valjastaa hänen voimansa omaan käyttöönsä. Erityisesti Ravkan voimakkain grisha, Varjo, jonka Sysikuilussa syntynyt uusi voima venyttää luonnollisen maailman rajoja ennennäkemättömällä tavalla.

Alina ja Mal ovat paenneet Novyi Zemiin, jossa yrittävät piilotella etsijöiltä. Pian kohtalo kuitenkin saavuttaa Alinan, joka huomaa, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on oppia hyväksymään voimansa ja niiden tuoma asema. Mutta mitä vahvemmaksi voimat kasvavat, sitä syvemmälle Alina vajoaa kielletyn taikuuden houkutuksiin, ja sitä kauemmaksi hän etääntyy rakastamastaan Malista. Alinan on valittava kotimaansa, voimansa ja ikuiseksi uskomansa rakkautensa välillä – tai uskallettava panna ne kaikki vaakalaudalle lähestyvän myrskyn kourissa, jonka vain hän voi pysäyttää.

Saarto ja myrsky on kansainvälisen huippusuosion saavuttaneen Grishaversumi-trilogian toinen osa. Alinan tarina alkoi romaanissa Varjo ja riipus. Trilogiasta on parhaillaan tekeillä Netflix-sarja.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Halsua, Kannus, Kaustinen-Kaustby, Kokkola-Karleby, Lestijärvi, Toholampi
Anders-kirjastot.

Kimitoön-Kemiönsaari, Pargas-Parainen
Blanka-kirjastot.

Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Askola, Hanko-Hangö, Ingå-Inkoo, Lapinjärvi-Lappträsk, Loviisa-Lovisa, Myrskylä-Mörskom, Pornainen-Borgnäs, Porvoo-Borgå, Pukkila, Raseborg-Raasepori, Sipoo-Sibbo, Siuntio-Sjundeå
Helle-kirjastot.

Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kempele, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Reisjärvi, Ristijärvi, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tyrnävä, Utajärvi, Vaala, Ylivieska
Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa.

Kirkkonummi-Kyrkslätt
Kirkkonummi.

Juankoski, Kaavi, Kuopio, Tuusniemi
Kuopion verkkokirjasto.

Leppävirta
Leppävirta.

Karkkila-Högfors, Lohja-Lojo, Vihti-Vichtis
Lukki-kirjastot.

Iisalmi-Idensalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Rautavaara, Sonkajärvi, Tervo, Vesanto, Vieremä
Rutakko-kirjastot.

Suonenjoki
Suonenjoki.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Saarto ja myrsky

Bardugo, Leigh

Saarto ja myrsky

Bardugo, Leigh

Saarto ja myrsky

Bardugo, Leigh

Varjo ja riipus

Bardugo, Leigh

Varjo ja riipus

Bardugo, Leigh