Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Perno Mega City – Lähiöromaani

Turkulaisen Pernon lähiön korkein vuokratalo jättää varjoonsa muut Tähkiönkadun talot. Kun yläkerran ryyppyjuhlat valvottavat kuusihenkistä Heiskasen perhettä, herää unelma nousta talossa korkeammalle, sinne, missä valo tulvii katosta.

Sääntöjä lateleva, punaisen hetekansa vangiksi vajoava äiti muistuttaa kuitenkin, ettei koskaan saa luulla olevansa muita ylempänä. Hanna ei tosin ymmärrä, miten se olisi mahdollista, kun ei ole lähellekään muiden tasalla. Lamaan taittuva 1990-luku saa hänet ihmettelemään: on ihanaa, että koulussa on häntä varten oma pulpetti, mutta keitä ovat luokkatoverit, nuo laihat ja kauniit lapset, jotka tuoksuvat Omo Colorilta?

Noora Vallinkosken tarkkavaistoisessa esikoisromaanissa lapset askartelevat isän syöpähoidoissa irtoavasta tukasta tekoviikset ja kasvavat kaljarinkien vakoilijoista omiin rinkeihinsä. Onko niin, että huono-osaisuus aina periytyy? Miltä tuntuu, kun edes kieltä ei voi kutsua omakseen? Onko köyhällä varaa uusiin alusvaatteisiin, saati rakkauteen? Ja pitääkö paikkansa, että aurinko nousee joka päivä myös Pernossa?

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Perno Mega City: Lähiöromaani

Vallinkoski, Noora

Matkaystävä

Ratinen, Suvi

Matkaystävä

Ratinen, Suvi

Westend

Vaarla, Suvi; Ahonen, Maria

Mureneva kulmakivi: Suomi, Neuvostoliiton hajoaminen ja YYA-sopimuksen loppuvaiheet 1989-1992

Ritvanen, Juha