Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Pähkinöitä omasta puutarhasta

Ilmastonmuutos on pidentänyt kasvukausiamme ja uudet pähkinälajit ja -lajikkeet menestyvät yhä paremmin Suomessa. Kotimaisen pähkinäpensaamme lisäksi ulkomaisten hasselpähkinälajikkeiden, ja jopa pähkinöiden kuninkaan saksanpähkinän, kasvattaminen on nyt mahdollista pohjolassa. Herkulliset ja terveelliset pähkinät ovat jännittävä lisä suomalaisiin kotipuutarhoihin, maatiloille ja ruokapöytiin. Pitkäikäiset pähkinäkasvit sitovat maaperään hiiltä, tuottavat terveellistä lähiruokaa sekä kauneutta tuleville sukupolville. Ensimmäinen suomalainen pähkinäopas Päh-kinöitä omasta puutarhasta inspiroi ja antaa käytännön ohjeita niin aloitteleville pähkinäpuutarhureille kuin jalostuksesta kiinnostuneillekin. Löydät sivuilta vinkkejä taimien hankintaan, istuttamiseen sekä hoitotoimiin, sadonkorjuuta unohtamatta. Runsain värivalokuvin kuvitettu teos näyttää myös pähkinäkasvien esteettiset arvot ja paikan syötävien koristekasvien joukossa. Joel Rosenberg on kasvattanut pähkinöitä toistakymmentä vuotta ja tutkinut aihetta pitkään. Teosta varten on haastateltu Suomen ja naapurimaiden pähkinänviljelijöitä, -asiantuntijoita sekä pähkinä- kasviharrastajia. Kirjan peruskivenä ovat viimeisimmät ilmastonmuutosennusteet ja tieto lämpenevän pohjolan tarjoamista uusista mahdollisuuksista.

Into Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789523515550

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Pähkinöitä omasta puutarhasta: opas suomalaisten pähkinöiden kasvattamiseen

Rosenberg, Joel

Syötävä metsäpuutarha : johdatus suunnitteluun ja lajistoon

Rosenberg, Joel

Toinen luonto

Pollan, Michael

Lapsen oma puutarhaseikkailu

Nevakivi, Laila; Nevakivi, Laila

Perusta oma arboretum

Saarikoski, Elina; Kyhälä, Else