Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Mustarastas

Kotiin palasi vain keltainen reppu ja loputon suru.

Mustarastas on sydämeenkäyvä kertomus menetyksestä, luopumisesta ja toivosta, joka ei suostu sammumaan.

"Sä olit kaikin tavoin lähtökuopissa, sulla oli autokin jo odottamassa. Mazda 626, vuosimallia -83, hopeanharmaa, punaisella plyysiverhoilulla. Marraskuussa sä täyttäisit kahdeksantoista."

On elokuu vuonna 1989. 17-vuotias Juha lähtee laivalle ja katoaa matkalla jäljettömiin. Tragedia muuttaa koko perheen elämän.

Mitä oikein tapahtui eräänä yönä M/S Fennialla kaverusten risteilyllä?

Inka Nousiaisen kirjassa jo aikuinen pikkusisko palaa muistelemaan menneitä ja jättämään lopulliset hyvästit veljelleen.

Romaani pohjautuu paitsi Inka Nousiaisen ja näyttelijä Eeva Soivion keskusteluihin myös Soivion monologinäytelmään Mustarastas, kadonnut veli, joka sai kantaesityksensä KOM-teatterissa 2017.

"Rönsyilemätön romaani vaikuttaa äkkiseltään hyvin minimalistiselta mutta onnistuu luomaan tiivistunnelmaisen kertomuksen toiveikkuutta unohtamatta. Teosta lukiessa ei voi olla ajattelematta sitä, miten kadonneet ja kuolleet ovat mukanamme, vaikka he ovat fyysisesti poissa."

Anna

Inka Nousiainen (s. 1976) on palkittu helsinkiläinen kirjailija, joka on kirjoittanut romaaneja, lastenkirjoja ja laulujen sanoituksia eri artisteille. Hänen edellisessä romaanissaan Kirkkaat päivä ja ilta mustarastas jo lauloi.

WSOY 1. painos
FIN EISBN: 9789510444788

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kirkkaat päivä ja ilta

Nousiainen, Inka

36 uurnaa : väärässä olemisen historia

Kähkönen, Sirpa

Suden pöydässä

Postorino, Rosella

Raija

Hellsten, Ritva

Mannerheimin kuokkavieras

Törhönen, Lauri