Espanjalainen elokuvaohjaaja Luis Buñuel sanoi katuvansa vain sitä, ettei ollut metsästänyt tarpeeksi. Kalevi Korven ei sitä tarvitse katua. Lähes kuudenkymmenen vuoden varrella erällä ehtii tapahtua kaikenlaista. Korven tarinoissa ei kuljeta kirveenkoskemattomissa erämaissa A. E. Järvisen tapaan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä enää Suomessa ole. Meren koiria ja maalintuja on Korven viides julkaistu eräkirja. Ihmisten aiheuttamien myllerrysten vuoksi on metsän väki muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenien aikana. On ilmestynyt uusia, harmillisiakin lajeja, ja moni vanha asukas on saanut väistyä. Kirjassakin tämä näkyy selvästi; jahdataan supikoiria ja minkkejä ja muita ”rikkaruohoja”, mutta myös arvokkaita tulokkaita kuten majavia. Niminovellissa pyydetään lettohyljettä hallikantojen valtavasti runsastuttua. Parissa tarinassa liikutaan jousimetsästäjänä kanootilla tai naamioidutaan hirventaljaan metsoa naakiessa. Välillä sorsastetaan marraskuisessa lumimyrskyssä, välillä hiihdetään Ruotsin Lapissa mustien lintujen perässä. Joskus taas eräretken ei tarvitse ulottua omaa pihaa kauemmas. Kuten kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa, niin myös metsästyksessä epäonnistuminen on perin yleistä. Siitäkin on riittänyt aihetta tarinoihin. Kalevi Korpi on toiminut lääkärinä lähes puoli vuosisataa. Hän kiinnostui jo opiskeluaikoinaan filosofiasta jopa niin paljon, että sai filosofian tohtorin paperit pääaineenaan teoreettinen filosofia. Eräässä yhteydessä hän sanoi: ”Yritin ratkaista niin sanottuja perimmäisiä filosofisia ongelmia. En onnistunut, kuten ei kukaan muukaan viimeisten kahden tuhannen vuoden aikana.” Aina välillä hän yhä eksyy silti filosofisiin pohdintoihin, joille hän pyytää arvoiselta lukijaltaan ymmärrystä ja anteeksiantoa.