Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Median valtaajat: teknojätit ja käyttäjät ratkaisevat television tulevaisuuden

Tervetuloa 2020-luvulle! Tulevaisuus on jo alkanut. Median liiketoimintamalli on muuttunut ja meistä median käyttäjistä on tullut tuotteita. Median valtaajat on kuvaus siitä, miten kansainväliset suoratoistopalvelut valtasivat televisioruudut ja sosiaalisen median alustat tekivät meistä someriippuvaisia. Nyt tykkäämisemme muuttuu dataksi, joka mahdollistaa toimintamme valvonnan. Olemme vähin äänin antaneet kaiken tiedon itsestämme globaaleille teknoyrityksille. Tiktok on kansainvälisen valtapolitiikan pelinappula ja Facebookin tietovuodot ovat lisänneet puhetta alustojen säätelystä. Kansainvälinen kilpailu on rantautunut Suomeen ja kilpailu huomiostamme kiihtyy entisestään nyt Disneyn saavuttua Suomeen. Myös meillä median käyttäjillä on valtaa, mutta olemmeko siitä tietoisia? Tulevaisuus on alkanut ja me voimme vaikuttaa siihen millainen siitä tulee. Ritva Leino on mediastrategi, joka on elänyt median muutoksen oman työnsä kautta. Hän on vastannut Yle Teeman kulttuuriohjelmistosta, ollut kehittämässä kansainvälisiä palkintoja voittaneita dokumenttisarjoja ja työskennellyt toimittajana ja tilaajana. Hän on perustanut kollegansa kanssa Yle Labin ja toimii nykyään aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa, missä tutkijat ja alan ammattilaiset pohtivat median tulevaisuutta.

Into Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789523515611

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Social Selling - Henkilöbrändi, verkostot ja sosiaalinen media B2B-myynnissä

Pääkkönen, Laura

Julkisen tilan poetiikkaa ja politiikkaa : tieteidenvälisiä otteita vallasta kaupunki-, media- ja virtuaalitiloissa

Sosiaalisessa mediassa muhii muutos

Hakkarainen, Ari

Nokian valtakunta : raportti hulluilta vuosilta

Lindén, Carl-Gustav

Salaliittoteorioiden politiikat : yhteiskuntatieteellisiä näkökulmia

Hyvönen, Ari-Elmeri; Pyrhönen, Niko