Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot
  1. Suomen muinaiset tulivuoret : kallioidemme salaisuuksia

    Heinonen, Jussi S.; Lehtonen, Elina
    Gaudeamus 2024 1. painos

    Kainuun metsistä löytyy todisteita laavavirroista, jotka hohtivat kuumuudesta valkoisina ja virtasivat kuin nestemäinen hunaja. Noin 600 miljoonaa vuotta sitten nopeasti etenevät t...

  2. Maapallo potilaana

    Raivio, Kari
    Kustannus Oy Duodecim 2023 1. painos

    COVID-pandemia on opettanut meille, että terveys ja sairaus ovat globaaleja kysymyksiä, jotka vaikuttavat markkinatalouteen ja matkailuun. Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja t...

  3. Sää 30 sekunnissa: 30 valaisevaa aihetta sääbongareille

    Green, Jen; Woolley, Tom; Talvikallio, Eeva; Mäkäräinen, Heikki
    Into Kustannus 2022 1. painos

    Kiehtovaa luettavaa säällä kuin säällä. Mistä pilvet on tehty? Miten tornado syntyy? Miksi vuoren yhdellä rinteellä voi sataa ja toisella puolella olla aivan kui vaa? Kuinka hilli...

  4. Viiankiaapa ikuisesti

    Helle, Timo; Kiuru, Kaija
    Into Kustannus

    Suomessa ei ole aikaisemmin nähty nykyisen kaltaista kaivosryntäystä, jonka jalkoihin uhkaa jäädä myös luonnonsuojelualueita. Sodankylässä sijaitsevan Viiankiaavan soidensuojelu- j...

  5. Lumen ja jään maa

    Leppäranta, Matti
    Kustannusosakeyhtiö Vastapaino 2021 1. painos

    Suomalaiset ovat sopeutuneet elämään lumen ja jään kanssa, mistä kertovat ikivanha talvisanasto ja teknologia suksista, reestä ja tuurasta alkaen. Suomi on harvoja maita, jotka jok...

  6. Viisi maailmanloppua: Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus

    Salonen, J. Sakari
    Gaudeamus 2021 1. painos

    Maata kohti kiitävät asteroidit, tulivuorenpurkaukset ja tuhotulvat ovat katastrofielokuvien vakiokuvastoa. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon edetessä huolet ihmiskunnan selviytymis...

  7. Viisi maailmanloppua : maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus

    Salonen, J. Sakari
    Gaudeamus

    Maata kohti kiitävät asteroidit, tulivuorenpurkaukset ja tuhotulvat ovat katastrofielokuvien vakiokuvastoa. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon edetessä huolet ihmiskunnan selviytymis...

  8. En klimathistoria

    Börjesson, Sven
    Books on Demand 2021

    En klimathistoria beskriver hur klimatet har förändrats under de senaste dryga 100 åren och hur klimatförändringarna har uppfattats av sin samtid. Den blickar också längre tillbaka...

  9. Så undviker vi klimatkatastrofen

    Gates, Bill
    Albert Bonniers förlag 2021

    I denna angelägna bok beskriver Bill Gates en omfattande plan för hur världen kan uppnå nollutsläpp av växthusgaser i tid för att undvika en klimatkatastrof. Bill Gates har ägnat...

  10. Vatten: en historia om människor och civilisationer

    Karlsson, Andreas
    Historiska media 2021

    Vatten: En historia om människor och civilisationer beskriver vårt komplicerade förhållande till den transparenta, smaklösa vätska som i miljoner år har dikterat villkoren för allt...

  11. Hiilijalanjäljillä

    Koskinen, JP
    Otava 2021 1. painos

    Mihin hiilijalanjälkemme meidät vievät? Palkittu kirjailija JP Koskinen on ollut aina intohimoisen kiinnostunut säästä ja säätilojen tarkkailusta. Vesiliirtoon lopahtaneet hiihtole...

  12. Itämeri ja ihminen

    Leppäranta, Matti; Myrberg, Kai
    Tammi

    Ainutlaatuinen Itämeri. Elämyksellinen, valtavan kiehtova teos ihmisen ja Itämeren tuhansia vuosia kestäneestä suhteesta. Miten ihminen voisi jälleen oppia elämään tasapainossa Itä...

  13. Ajasta ja vedestä

    Magnason, Andri Snær
    Aula & Co 2020 1. painos

    Tarina ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta ihmiskunnan menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Islantilainen Andri Snær Magnason tapaa johtavan ilmastoasiantuntijan, joka pyytää hänt...

  14. Ajasta ja vedestä

    Magnason, Andri Snær
    Aula & Co

    Tarina ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta ihmiskunnan menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Islantilainen Andri Snar Magnason tapaa johtavan ilmastoasiantuntijan, joka pyytää hä...

  15. Elämää maan kätköissä

    Gaudeamus

    Kuvittele kutistuvasi parin millimetrin mittaan. Pääset vierailulle salaiseen valtakuntaan, joka tavallisesti jää jalkojesi alle. Maaperän huokoset ja onkalot näyttävät tanssisalei...

  16. Asumiskelvoton maapallo: Elämä lämpenemisen jälkeen

    Wallace-Wells, David; Kontro, Tarja
    Otava 2019 1. painos

    Kaikki mitä sinun pitää tietää ilmaston lämpenemisestä. Tilanne on paljon pahempi kuin tiedämme. Ilmastonmuutoksesta käytävässä keskustelussa vähätellään ilmiön vakavuutta. Kirja...

  17. Pakkasen valtakunta

    Vassnes, Bjørn
    Sitruuna Kustannus Oy 2019 1. painos

    Harva tietää, miten paljon pakkasen valtakunta vaikuttaa koko maapallon elämään. Kryosfääriksi kutsutaan maapallon niitä osia, jotka sisältävät jäätynyttä vettä. Lumi, jää ja ikiro...

  18. Sää joka muutti maailmaa

    Rosenlund, Marcus
    Kustantamo S&S 2019 1. painos

    Miten pieni jääkausi loputtomine sotineen ja nälkävuosineen muokkasi Eurooppaa maanosaksi, jonka tunnemme tänään, miksi Grönlanti on nimeltään "vihreä maa", miksi homo sapiens selv...

  19. Rajaton vesi, rajalliset vesivarat

    Keskitalo, Jorma
    Gaudeamus 2017

    Suurin osa planeetastamme on veden peitossa, ja vesi kiertää jatkuvasti paikasta ja olomuodosta toiseen. Silti runsas kolmasosa ihmiskunnasta kärsii kroonisesta vesipulasta. Vesiva...

  20. Väder som förändrade världen

    Rosenlund, Marcus
    Schildts & Söderströms Ab 2018 1. painos

    För att ta över världen räcker det inte med att du skapar världens mäktigaste handelsmakt eller världens mest överlägsna vapenmakt. Du måste också göra dig till herre över vädrets...