Monivaiheisen elämänsä aikana Maksim Gorki tutustui lukuisiin kiinnostaviin henkilöihin. Heidän joukkoonsa kuului politiikan johtohenkilöitä, kuvataiteilijoita ja teatterimaailman vaikuttajia, mutta ennen kaikkea kirjailijoita. Vaikutelmiaan ja mielipiteitään noista tuttavista Gorki ikuisti ”kirjallisiin muotokuviin”, joita kirjoitti pitkän uransa mittaan kolmisenkymmentä.

Mestariluomuksena noiden kirjoitusten joukossa ja Gorkin koko tuotannossa erottuu hänen muotokuvansa Leo Tolstoista. Valtaosaltaan se rakentuu välähdyksenomaisista vaikutelmista, jotka tallentuivat vuosien 1901-02 talvikauden kuukausina jolloin molemmat kirjailijat - uraansa innokkaasti aloitteleva novellisti ja romaanitaiteen kunniavanhus, kansainväliseen maineeseen noussut julistaja ja toisinajattelija - oleskelivat Jaltalla ja tapasivat miltei päivittäin. Gorkin tuokiokuvissa vanha mestari näyttäytyy miettiväisenä, elämänviisaana, oikukkaana, ilkikurisena, ärsyttävänäkin. Myös rooliensa vankina kenties, mutta jokaisessa roolissaan poikkeuksellista ja selittämätöntä persoonallisuuden voimaa säteilevänä.

Sofia Tolstaja, kirjailijan vaimo, ei pitänyt Gorkista. Gorki ei liioin pitänyt Sofia Tolstajasta, mutta osasi erinomaisen hyvin eläytyä suurmiehen puolison vaikeaan asemaan ja kirjoitti myös hänestä oivaltavan muotokuvan. Yhdessä nuo kaksi esseetä tarjoavat myös näköalan ongelmiin, joihin aatteille ja julkiselle elämälle omistautuvat ihmiset saattavat perhesuhteissaan ajautua.