Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Länttä ja itää: seikkaluja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Trumpin Amerikka, Alaskan karhut, Putinin Venäjä ja yli neljäkymmentätuhatta maantiekilometriä. Mitä muka voisi sattua?

Montakin asiaa. Euroopasta liikkeelle lähtenyt suomalainen pariskunta matkaa itse kalustamallaan halvalla pakettiautolla ensin Meksikossa, sitten Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Lopulta päädytään Jäämeren rannalle Alaskaan. Pidemmälle pohjoiseen kun ei Amerikoissa tietä pitkin pääse.

Matka ei kuitenkaan pääty arktiselle tundralle. Tyynimeri ylittyy laivalla ja Vladivostokista alkaa pitkä loppusuora kotiin. Se vie matkalaiset talvisen Siperian halki takaisin tuttuun Eurooppaan. Perillä matkamittariin on kertynyt yli kahdeksankymmentä tuhatta kilometriä. Aikaa on kulunut lähes puolitoista vuotta. Olo on epätodellinen. Tapahtuiko tuo kaikki todella?

''Länttä ja itää'' on autoillen ja meriteitse tehdystä maailmanympärysmatkasta kertovan kaksiosaisen kirjasarjan toinen osa. Seikkailun ensimmäisestä puolikkaasta Atlantilla ja eteläisessä Amerikassa kertova Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä ilmestyi vuonna 2019.

Noob Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789526924236

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Länttä ja itää : seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (autoillen ja lentämättä maailman ympäri, osa 2)

Tölli, Tomi

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä

Tölli, Tomi

Havaintoja Afrikasta, eli, kuinka ajaa 27-vuotias linja-auto Kapkaupungista Suomen Saloon

Tölli, Tomi

Maantieteen vangit: kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta

Marshall, Tim

Havaintoja Afrikasta: eli kuinka ajaa 27-vuotias linja-auto Kapkaupungista Suomen Saloon

Tölli, Tomi