Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kun kukaan ei näe

Murha paikassa, jossa henkirikokset ovat harvinaisia. Kaivopuistosta, yhdestä Helsingin arvokkaimmista kortteleista, löytyy nuoren naisen ruumis. Eletään 1970- ja 1980-luvun vaihdetta. Poliisi marssittaa kuulusteluihin asianajaja Aarne Salmelaisen, joka kieltää kaiken. Miksi Aarne olisi surmannut kauniin ja menestyneen oikeustieteen lisensiaatin Ursula Pokkisen?

Erkki Aurejärven dekkari liikkuu Helsingin oikeuslaitoksessa ja sen saleissa käydyissä kiivaissa taistoissa. Aarnen asianajotoimisto saa värikkäitä juttuja hoidettavakseen, ja lisäväriä tuo myös Ursulan pestautuminen töihin. Rikkaan vuorineuvoksen tytär on tunnettu häijystä luonteestaan. Ursulan murha uhkaa kuitenkin jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

Siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi on seurannut Suomen oikeuslaitosta lähietäisyydeltä vuosikymmenten ajan. Hän on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, mutta Kun kukaan ei näe on hänen ensimmäinen romaaninsa. Aurejärvi oli Helsingin kaupunginvaltuutettu 1993–2008. Hänen oikeudenkäynneistään näkyvimpiä ovat olleet tupakkateollisuutta vastaan ajetut kanteet. Aurejärvi rakastaa jalkapalloa ja asuu Etelä-Helsingissä.

Erkki Aurejärvestä sanottua:

""Suomen Columbo."" – Jari Hanska, Voima ""Tuomarien tuomari."" – Matti Simula, Suomen Kuvalehti

Into Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789522647030

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Askola, Hanko-Hangö, Ingå-Inkoo, Lapinjärvi-Lappträsk, Loviisa-Lovisa, Myrskylä-Mörskom, Pornainen-Borgnäs, Porvoo-Borgå, Pukkila, Raseborg-Raasepori, Sipoo-Sibbo, Siuntio-Sjundeå
Helle-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Pahan polku

Galbraith, Robert

Jää

Raake, John Kåre

Aamulla oli toisin

Jääskeläinen, Seppo

Kuhala ja isku Helsingissä

Ropponen, Markku

Koston kukat

Hämeen-Anttila, Virpi