Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kielillä puhumisen taito

"R oli minun heikko kohtani. Äänne, joka oli merkinnyt minulle enemmän kuin mikään muu seitsenvuotiaasta saakka eli täsmälleen siitä alkaen, kun puheopettaja pyysi lukemaan kuvakortista sanan koira kaksi kertaa peräkkäin luokan kuullen."

Saralla on ärrävika. Hän on vältellyt r-kirjainta koko kouluaikansa. Kahdeksan vuotta toivottomana päättyneen puheterapian jälkeen hän muuttaa Irlantiin, koska englanniksi r on yleensä pehmeä puolivokaali. Mutta mikä muuttuu, kun nainen lakkaa olemasta Sara, teräväreunainen heinä, ja hänestä tulee neljäs Raamatussa mainittu nainen, Sarah. Voiko identiteetti olla yhden äänteen varassa? Sara ihastuu kuvankauniiseen, ärränsä pariisilaisittain sorauttavaan huonekaveriinsa Celineen. Dublinia kiertävän jouluisen roadtripin aikana hänen on pakko selvittää, onko hänellä rohkeutta rakastaa ja olla oma itsensä. Kielillä puhumisen taito on herkkä ja kiehtova romaani nuoren naisen identiteetistä, ystävyydestä ja rakkaudesta isolla ärrällä. Kahdessa aikatasossa kulkeva romaani kuljettaa lukijaa kepeästi ja varmasti kohti loppuhuipennusta, jossa ei ole mitään vääjäämätöntä. Nelli Hietala (s. 1981) on aiemmin julkaissut kolme romaania aikuisille ja yhden nuortenkirjan. Hietala on opiskellut kirjallisuutta ja informaatiotutkimusta ja työskennellyt kirjastovirkailijana ja tarjoilijana. Nykyisin hän on kokopäiväinen kirjailija.

Aula & Co 1. painos
FIN EISBN: 9789527190593

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kielillä puhumisen taito

Hietala, Nelli

Alisa

Rajamäki, Tiina

K15 vahinkoja

Paretskoi, Jyri

Viimeinen leski

Slaughter, Karin

Talven lapset

McMahon, Jennifer