Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Käytännön arvonlisäverotus

Oiva käsikirja arvonlisäverotuksen arkipäivän ongelmatilanteisiin.

Kirjassa käsitellään myynteihin ja ostoihin liittyviä tilanteita ja toimintamalleja runsaiden esimerkkien, mallien ja kaavioiden kera. Myös arvonlisäverovelvolliseen toimintaan liittyviä rekisteröinti-, raportointi- ym. velvoitteita sekä ulkomaankauppaan liittyviä erityiskysymyksiä käsitellään omina kokonaisuuksinaan.

Kirjassa on seurattu lainsäädäntöä 1.12.2011 saakka. Suurimpia huomioituja muutoksia edelliseen painokseen verrattuna ovat palveluiden myyntimaasäännösten uudistus, keväällä 2011 voimaan tullut rakentamispalveluiden käännetty verovelvollisuus ja arvonlisäveron raportoimiseen ja tilittämiseen liittyvät muutokset.

Lisäksi kirjassa on huomioitu mm. ulkomaisen arvonlisäveron palautusmenettelyn muutos haettaessa palautusta toisesta EU-maasta sekä vuonna 2013 voimaan tulevan laskutusdirektiivin vaikutukset.

Kirjan kirjoittajat toimivat arvonlisäverotuksen asiantuntijatehtävissä suurissa, kansainvälisissä tilintarkastusyhteisöissä ja yrityksissä.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kehittyvä kirjanpitotaito

Tomperi, Soile

Kehittyvä kirjanpitotaito

Tomperi, Soile

Rakentamispalvelujen käännetty arvonlisävero

Auranen, Kirsti; Tannila, Eija

Yrityksen perustamisopas: käytännön perustamistoimet

Holopainen, Tuulikki

Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotus

Hyttinen, Pekka