Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kasvien tasavalta

Maailman merkittävin, suurin ja voimakkain yhteisö on puhunut – kasvien tasavalta.

Ihmiskunta ei suinkaan ole maailman valtias, vaikka niin käyttäydymmekin. Todellisuudessa olemme elollisten olentojen yhteishallintoalueen epämiellyttäviä ja haitallisia asukkeja. Ilmaannuimme kuvioihin vasta noin 300 000 vuotta sitten – verrattuna Maan 3,8 miljardin vuoden elollisten olentojen historiaan olemme olleet paikalla vasta lyhyen tovin. Tänä aikana olemme muokanneet, hyödyntäneet ja riistäneet elinympäristöämme niin voimakkaasti ja surutta, että maapallosta on tullut vaarallinen elinpaikka jopa meille itsellemme.

Kasvien tasavalta on kasvikunnan kuvitteellinen manifesti ja vakava ajatusleikki maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Sen tarkoitus on kirkastaa näköalamme ihmisen asemaan maailmassa, jonka jaamme muiden elollisten olentojen kanssa. Pienessä mutta merkittävässä teoksessa kasvineurobiologi Stefano Mancuso esittelee kahdeksan kasvien olemassaoloa ohjaavaa periaatetta, joita voidaan soveltaa kaikkiin elollisiin. Verrattuna ihmisten perustuslakeihin, joissa ihminen on kaiken keskipiste, kasvikunnan näkökulma on vallankumouksellisen nerokas.

Italialainen Stefano Mancuso on palkittu ja arvostettu kasvitieteilijä sekä pioneeri kasvineurobiologiassa, joka tutkii biologisten systeemien välistä viestintää ja sisäistä kommunikaatiota geenien, molekyylien sekä ekologisten yhteisöjen tasolla. Mancuso toimii kasvitieteen professorina Firenzen yliopistossa ja haluaa soveltaa kasvien älykkyyttä teknologiassa sekä erityisesti ympäristönsuojelussa sekä demokratiassa. Mancusolta on aiemmin julkaistu suomeksi teokset Loistavat kasvit ja Kasvien vallankumous.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Viisi maailmanloppua: Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus

Salonen, J. Sakari

Viisi maailmanloppua : maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus

Salonen, J. Sakari

Viisi maailmanloppua: maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus

Salonen, J. Sakari; Rajalin, Juhani

Kasvien tasavalta

Mancuso, Stefano; Lahdensuu, Laura; Niemi, Markus

Sapiens : ihmisen lyhyt historia

Harari, Yuval Noah