Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Johtamishaasteena muutos: kirjasto akateemisessa yhteisössä

Mitä haasteita akateeminen johtajuus kohtaa korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen murroksessa? Miten yliopistokirjaston johto voi varmistaa, että kirjaston kokoelmat ja palvelut sekä näiden kehittämiseen tarvittava henkilökunnan osaaminen vastaavat asiakkaiden muuttuvia tarpeita? Miten kansalliset ja kansainväliset yliopistokirjastojen vertaisverkostot tukevat osaamisen johtamista ja palveluiden laadun kehittämistä? Kirja käsittelee akateemisen johtamisen problematiikkaa ja erityisesti yliopistokirjastojen johtamista. Kotimaiset ja kansainväliset asiantuntijat tarkastelevat akateemista johtajuutta ja sen välineitä sekä yleisellä tasolla että erityisesti yliopistokirjaston johtamisen näkökulmasta. Kirjan teemoista nousee monia yhtymäkohtia muutoksen johtamiseen asiantuntijaorganisaatiossa. Yliopistokirjastoille toimintaympäristön muutos on ollut jatkuvaa. Kokoelmien painopiste on useilla tieteenaloilla siirtynyt verkkoaineistoon. Osaamisen kehittämisestä ja uuden oppimisesta on tullut arkirutiinia. Arviointi on vakiintunut johtamisen välineeksi ja kirjaston käyttötavat ovat moninaistuneet. Meneillään oleva korkeakoulujen rakenteellinen uudistus ja uusi yliopistolaki merkitsevät kuitenkin uusia muutoshaasteita myös kirjastoille. Kirjan voi tilata myös painettuna versiona Tampereen yliopiston kirjaston virtuaalikirjakaupassa.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kehittyvä osaamisen johtaminen

Liiketoimintaosaaminen : menestyvän yritystoiminnan perusta. Osa IV : Liiketoiminnan johtaminen (luvut 13 - 18)

Viitala, Riitta

Lähijohtamisen perusteet terveydenhuollossa / Hannele Laaksonen, Jouni Niskanen, Seija Ollila

Laaksonen, Hannele; Niskanen, Jouni; Ollila, Seija

Esihenkilö muutoksen johtajana

Pirinen, Helka

Future Proof: Tulevaisuuden työkirja

Varamäki, Aku