Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Johdetaan yhdessä – hypeä vai työpaikan todellisuutta?

Johdetaan yhdessä – hypeä vai työpaikan todellisuutta? -kirja käsittelee johtajien ja henkilöstön välistä yhteiseloa työpaikoilla. Se antaa käytännön menetelmiä ja työkaluja viedä itseohjautuvuutta, uudenlaista vastuun jakamista ja osallistavaa työkulttuuria käytäntöön. Kirjassa on myös esimerkkejä organisaatioista, jotka ovat onnistuneet yhteisessä johtamisessa. Kirja haastaa sekä johtajat ja esimiehet että henkilöstön ja alaiset pohtimaan omaa rooliaan ja asenteitaan johtajuuteen ja yhteistyöhön liittyen. Se kannustaa pysähtymään tavallisiin vuorovaikutustilanteisiin, joissa kohdataan toinen osapuoli kahden kesken tai eri kokoonpanoissa eri tilanteissa. Kirjan avulla on mahdollista löytää realistisia tapoja, joilla muun muassa luottamusta ja kuuntelemista voidaan lisätä työpaikoilla. Teoksessa nostetaan esiin vinkkejä ja ehdotuksia sekä esimiehille että työntekijöille siitä, mitä pitäisi tehdä toisin ja miten osaamisia voidaan kehittää, jotta muutoshankkeet saadaan onnitumaan ja uudistuminen ohjataan haluttuun suuntaan – yhdessä.

Kauppakamari 1. painos
FIN EISBN: 9789522465641

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kehittyvä osaamisen johtaminen

Sudenpentujen käsikirja esimiehille: vuorovaikutustaidot ja sosiaaliset tunteet työelämässä

Roth, Pia-Christina; Saarenpää, Jari

Sudenpentujen käsikirja esimiehille : vuorovaikutustaidot ja sosiaaliset tunteet työelämässä

Roth, Pia-Christina; Saarenpää, Jari

Jaetun johtajuuden taito

Juuti, Pauli

Jaetun johtajuuden taito

Juuti, Pauli